opiskelupaikka avautui

Kirjekuori yliopistohaun tuloksista tipahti postiluukkuun ja haaveeni kävi toteen... Pääsin kauppakorkeakouluun.
<
Haluaisin jakaa tässä postauksessa oman tarinani siitä, miten päädyin kyseiseen kouluun ja tsempata samalla teitä kaikkia, ketkä haluatte opiskelemaan samaa alaa.

Itselläni reitti yliopistoon ei nimittäin mennyt ihan yksinkertaisimman kaavan kautta ja vastoinkäymisiä kuului matkaan, mutta haaveet voi toteutua, jos niihin uskoo ja niiden eteen tekee paljon töitä. Nykyään kauppikseen pääseminen on oikeasti aika vaikeaa, vaikka ei tietenkään mahdotonta. Pisterajat ovat nousseet nyt viime vuosina aika yllättävää vauhtia ja taso tuntuu kovenevan vuosi vuodelta. Jotkut ovat onnekkeita ja pääsevät jo ensimmäisellä hakukerralla sisään, mutta on myös todella paljon niitä, jotka hakevat monena vuonna peräkkäin. Jos haaveilee jostain tietystä alasta, ei kuitenkaan missään nimessä kannata jättää yrittämättä tai heittää hanskoja tiskiin, vaikka ei pääsisi sisään esim. ekalla tai tokalla kerralla. Itse pääsin toisella kerralla (kun yritin tosissani) ja nyt olen tosi iloinen siitä, että olen tehnyt sen työn, mitä opiskelupaikan saaminen minulta vaati.

En ole koskaan ollut mikään kympin oppilas, eikä opiskelu ennen kouluun hakemista ole ollut itselläni tärkeimpien asioiden joukossa. Olen aina tykännyt harrastaa paljon (mm. käydä tanssitunneilla, harrastaa kilpauintia, valokuvata) ja tehdä töitä. Olin esimerkiksi lukioaikana lähes joka päivä töissä. En motivoitunut opiskelusta ylä-asteella tai lukioaikana todennäköisesti siitä syystä, etten vielä silloin tiennyt ihan tarkalleen, mitä haluan opiskella lukion jälkeen. Toisin sanoen minulla ei ollut päämäärää tai "selkeää syytä opiskella". Jos olisin tiennyt silloin, mitä opiskelupaikkaa tavoittelen, olisin varmasti tsempannut lukemiseen (ja matematiikkaan) ihan täysillä jo siinä vaiheessa. Vasta noin 19-vuotiaana olin ihan varma siitä, mikä on se oma juttuni. Haluan siis sanoa, että vaikka lukemiseen ei olisikaan panostanut lukiossa, voi kuitenkin olla mahdollista päästä opiskelemaan minne korkeakouluun ikinä haluaakaan. Toki se voi teettää jossain tapauksissa enemmän töitä (esim. lääkiksen suhteen), mutta se ei ole mahdotonta.

Hyvät eväät kauppakorkeaan hakemiseen ja avoimessa opiskelemiseen sain Alkio-opistosta, jossa opiskelin kauppatieteiden linjalla. Sitä paikkaa voin lämpimästi suositella. Alkio-lukuvuoden jälkeen hain ensimmäistä kertaa ihan täysillä ja jäin pääsykokeessa ensimmäiselle varasijalle. Se tietenkin harmitti silloin. Olin tehnyt kovan työn kun valmistauduin pääsykokeisiin ja jäin todella lähelle! Silloin päätin, että en anna periksi ja teen töitä niin paljon, että paikka todella avautuu minulle ja pääsen opiskelemaan unelmieni alaa.

Vuosi sitten en siis päässyt kouluun. Niimpä jatkoin avoimessa opiskelua. Se on oikeasti tosi hyvä vaihtoehto (ja väylä päästä yliopistoon!), koska avoimen kursseja tehdessä saa ikään kuin pehmeän laskun yliopisto-opiskeluun. Nyt tulevana syksynä kun aloitan koulussa, saan kaikki avoimessa tekemäni kurssit hyväksiluettua. Tällä hetkellä mulla on päälle ensimmäisen vuoden opinnot valmiina.

Tänä keväänä hain uudelleen ja tässä sitä ollaan. Vastaanotin hetki sitten opiskelupaikan ja olen yhtä hymyä tällä hetkellä. Tämä tyttö aloittaa siis tulevana syksynä Kuopiossa. Olen niin kiitollinen, että pääsin juuri kyseisen kaupungin yliopistoon, mikä oli minulla haussa ykkösvaihtoehtona. Ja en voi edes sanoin kuvailla tätä tunnetilaa tällä hetkellä, niin onnellinen olen!

Tsemppiä siis ihan jokaiselle, joka hakee opiskelemaan kauppatieteitä. Älkää antako periksi! Haaveilla on tapana toteutua kun uskoo niiden toteutumiseen.

Tykkää-merkinnät

Kommentit

viikonlopun kuulumiset

Hei taas kaikille! Tänne kuuluu hyvää ja viikonloppu oli rentouttava. Vietettiin yhdessä poikaystäväni kanssa viikonloppu perheeni luona ja meillä oli kyllä todella hauskaa yhdessä! Pidin nyt blogistakin pienen tauon ja keskityin parin päivän ajan vaan viettämään aikaa läheisten kanssa... Joskus tekee kyllä ihan hyvää irtautua hetkeksi koneesta ja kamerasta, sitten voi taas jatkaa tätä hommaa ihan uutta intoa puhkuen :) Mutta tosiaan viikonloppuun kuului mm. perheen (ja poikaystävän) kanssa korttipelien pelaamista, leffojen katsomista, saunomista, porealtaassa istumista, omalla terassilla lettujen paistamista, salaatilla herkuttelua, sekä luonnossa lenkkeilyä... Teki jotenkin tosi hyvää rentoutua ihan kunnolla ja nauttia vapaapäivistä tärkeiden ihmisten kesken! :)

Nämä kuvat ovat tältä päivältä... Sai ensimmäistä kertaa pukea kesämekon päälle :)

Tykkää-merkinnät

Kommentit

melkein kesä

Heels Vagabond  Jeans Mango Shirt Zara Bag Louis Vuitton Watch Boss Sunglasses Ray Ban
Tässä tämän päivän asua... :) En meinannut aamulla keksiä mitään päällepantavaa, vaikka kaappi tursuaa vaaatteita :D Sininen ja valkoinen toimii kuitenkin aina hyvin yhdessä. Vieläkään ei oikein tarkene hameella tai mekolla, joten pitkät housut pysyy ainakin toistaiseksi jalassa... Kesäisyyttä toin kuitenkin asuun valkoisella ohuella paidalla (toi on mielestäni hurjan suloinen!), vaalealla laukulla ja värikkäillä aurinkolaseilla. Silkkipaidat ja tällaiset vähän löysemmän malliset paidat on kyllä mieleeni! Myös edellisessä asussa oli aika samantyylinen paita, sekin on paljon käytössä! Esimerkiksi juuri silkkipaidat tai muuten vain ohutta kangasta olevat paidat sopivat todella hyvin kevääseen ja kesään.

Mutta nyt katsomaan sarjaa poikaystävän kanssa. Huomenna onkin muuten ihana päivä edessä! Suuntaamme nimittäin yhdessä Ollin kanssa perheeni luokse viikonlopun viettoon.

Tykkää-merkinnät

Kommentit