Ajatuksia

Yksi lukijoistani kysyi minulta, voisinko raottaa teille enemmän blogissani "ovea", jonka takaa ei löydykään niitä elämäni iloisia juttuja, vaan esimerkiksi jotain sellaista, mikä minua on harmittanut, jotain syvällisempää.



Kirjoitan aika avoimesti itsestäni täällä ja en ole ainakaan vielä joutunut kohtaamaan elämässäni mitään todella järkyttäviä asioita. Siitä saan olla kiitollinen ja ne mitkä ovat minua harmittaneet ovat liittyneet esimerkiksi omiin epäonnistumisiin. Arvostan oikeasti sellaisia bloggaajia, joilla on rohkeutta kertoa avoimesti eri asioista itseensä liittyen, se tuo varmasti lukijoilta sympatiaa bloggaajaa kohtaan, ja kumpa itsekin uskaltaisin samaan. Haluan kuitenkin pitää tietynlaisen yksityisyyden tätä pitäessäni, jos sen niin voi ilmaista:) Lukijoiden joukosta voi myös löytyä ihmisiä, jotka kamppailevat elämässä surua aiheuttavien asioiden kanssa, joten saattaisi tuntua hiukan niin sanotusti turhalta alkaa avautumaan asioista, jotka minua harmittavat, koska osa ihmisistä elää ja käy läpi tilanteita, jotka ovat huomattavasti vaikeampia ja järkyttävämpiä.



Ja niin kuin olen joskus kirjoittanut, ei kenenkään elämä ole täydellistä, ei minunkaan. Eikä päiviinä sisälly aina mukavia asioita, vaan välillä myös niitä, jotka harmittavat, ärsyttävät, saavat hymyni hyytymään ja minut puremaan hammasta yhteen. Kirjoittaessani blogia haluan keskittyä niihin positiivisiin asioihin. Esimerkiksi kirjoitusaamuna eivät tunteeni ja ajatukseni olleet niin mustaa valkoisella "olen tyytyväinen siihen mitä saankaan tulokseksi", vaan pyrin tsemppaaman itseäni ja ajattelemaan vaikka väkisin, että jos ei onnistukaan tällä kertaa, ei se haittaa. Tämä nyt vain esimerkkinä:)


Syvällisempiä ajatuksia ja postauksia olen jonkin verran kirjoittanut enemmän ja pyrinkin välillä tekemään  muutakin kuin pintaraapaisua tai pinnallista "höpötystä" esimerkiksi kosmetiikasta ja vaatteista. :)


Nyt sinne kirjan pariin, hyvää yötä rakkaat :) 
  • Lifestyle

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Anonyymi
,
Sade muokkaa maata, aallot rantahiekkaa ja aurinko kuivattaa aavikon keitaan. Elämässä tulee vastoinkäymisiä kuin onnenhetkiä, vastoinkäymiset muokkaavat ihmistä usein negatiiviseksi elämään, vaikka elämän murheista pitäisi saada voimaa omaan elämään, terveyden menettäminen tai läheisen terveydenmenettäminen usein pysäyttää ajattelemaan omaa elämää. Mikä todella on tärkeää? Jos vain osaisin eläisin joka päivä! Onnenhetket usein laimenevat vuosien myötä , miksi emme juhlisi kun siihen on aihetta, nauttisimme siitä että menestymme ja ympärillä olevat tärkeät ihmiset menestyy. Monelle koira,kissa ja eläimet ovat tärkeitä ja niiden onnistumisesta iloitaan, osaisimmepa vain iloita myös siitä että lähellä olevat ihmiset onnistuvat, täytyykö aina onnistua täydellisesti? Usein riittää se että onnistuu juuri niin kuin itselle on hyväksi. Syvällistä tai ei toivon että meren aallot muokkaavat sinusta pehmeän hiekkarannan eikä kivistä kalliota.

-Tulkoon jokaiselle rakkaus tarpeen mukaan-
Miljoonasade

Magdaleena,
Todella hyvä kirjoitus. Kyllähän sen ymmärtää, että varsinkin suurella lukijamäärällä haluaa suojella yksityisyyttään ja ymmärtää myös sen, että blogin voi haluta pitää erossa elämän ikävistä asioista. Sillä tavalla ainakin välttyy "saastuttamasta" jonkin elämän osa-alueen, joka pysyy sitten sellaisena onnellisten asioiden ja muistojen säilytyspaikkana 😊
www.blogger.com/profile/030367003703375596