ajatuksia elämästäni merenrannalla

Ennen kuin kirjoitan näistä kaunokaisista, miten hyvät tällaiset polarisoidut aurinkolasit ovatkaan olleet matkoilla ja miten paljon olen kyseisistä aurinkolaseista tykännyt, ajattelin jakaa teille vähän viime aikojen ajatuksia... Ajatuksia kun olen kävellyt pitkin meren rantoja kuunnellen aaltojen rauhoittavaa kohinaa. Kuten monet teistä varmaan tietävätkin, hain tänä vuonna yliopistoon ja vaikka itse sanonkin, tein oikeasti paljon töitä sen opiskelupaikan eteen. Kevät oli tosi opettavainen monessa suhteessa, enkä aio enää toistaa samoja virheitä, mitä tein lukemisen suhteen. Tästä ei ole kuitenkaan pitkä aika kun sain tietää, että loppujen lopuksi 4 otettiin sisään varasijalta ja itse olin 5. varasijalla (jäin siis 1. varasijalle kauppakorkeakouluun, niin lähelle niin kauaksi). En tule näistä opiskelujutuista kirjoittamaan ehkä pitkään aikaan.. Mutta ystäväni minulle kirjoittamat sanat ovat olleet paljon mielessä tämän kesän aikana: "Whatever the present moment contains, accept it as if you had chosen it... " . Vaikka poikaystäväni aloittaa pian opiskelut haaveeni opiskelupaikassa ja yhdessä tehtiin kuitenkin kaikkemme, että päästäisiin molemmat aloittamaan, olen oikeastaan tosi tyytyväinen tähän tilanteeseen. Tiedän, että se päivä koittaa kun sen aika on ja pääsen opiskelemaan kauppatieteitä (kaupallinen ala on ollut aina lähellä sydäntäni) ja itseasiassa en olekaan kertonut vielä, että jatkan heti Turkin loman jälkeen avoimen yliopiston opintojani eteenpäin ja ilmoittaudun markkinoinnin, sekä johtamisen kursseille. Periaatteessa mikään ei siis muuttunut, vaikka siltä tuntuukin. Pääsen tekemään opintoja eteenpäin ja tekemäni kurssit hyväksiluetaan kun saan koulupaikan.
Niin paljon kuin se sattuukin sanoa ääneen, elin koko kevään aikatauluttamalla ja stressaamalla, tein töitä opiskelupaikan eteen jopa terveydenkin kustannauksella (migreeni oli arkipäivää jne). Tottakai haaveiden eteen tulee tehdä töitä, mutta ehkä se suurin opetus, minkä opin tämän kevään jälkeen on se, etten halua antaa suorittamiselle niin suurta ja merkittävää tilaa elämässäni. Mitä sitten ikinä tavoittelenkaan, voin ja haluan tehdä sen eteen paljon, mutta samalla kuitenkin nauttia jokaisesta päivästä kohti haavetta. Se, että teki todella paljon opiskelupaikan eteen, eikä se sitten avautunutkaan, avasi silmät ihan eri tavalla ja muistutti, ettei elämä ole ainoastaan suorittamista ja aikatauluttamista. Ensi kerralla siis kun luen pääsykokeisiin, pidän tarpeen tullen välipäiviä ja teen muutakin esimerkiksi harrastan enemmän liikuntaa. Myös opiskeltavat asiat jäsentyvät paremmin mieleen kun ei ole aamusta iltaan ajatukset kiinni kirjoissa. Välillä tulee vähän hengähtää, eikä vaan mennä kaiken aikaa sen mukaan miten nyt olisi "järkevintä". Myös se, että lukee ns. liikaa voi aiheuttaa sen, että kaikki opiskeltavat asiat ovatkin yhtä puuroa, eikä välity sellaista jäsentynyttä ja selkeää kuvaa asioista, jotka tulisi omaksua.
Kaikki eivät menneet nyt niin kuin olin suunnitellut (milloin ne menevätkään..) ja tällä hetkellä minulla ei ole oikeastaan avoimen yliopiston kurssien lisäksi mitään muita tarkkoja suunnitelmia syksyä varten. Työ ja opiskelut kulkevat matkalaukussa minne ikinä kuljenkaan ja majapaikkana pidän omaa huonettani perheeni luona, ainakin tällä hetkellä. Opiskelut hoituu verkko-opintoina ja blogia voi päivitellä käytännössä mistä tahansa käsin. Odotan oikeasti innolla ja avoimin mielin, mitä syksy tuo tullessaan.
Ja näistä klassisista aurinkolaseista vielä. Olenkin postaillut näistä monta kertaa aiemminkin, mutta tykkään kuvissa näkyvistä Aviatoreista ihan kauheesti. Kyseiset Ray Ban Aviator aurinkolasit sain Fashionstorelta käyttöön ja näistä ovat tulleet ulkomaanmatkojen ihan ehdottomasti lempparilasini. Ovat myös ainoat polarisoidut, jotka omistan. Ovat ihan täydelliset tällaiseen rantalomaan, sillä polarisoidut laseja käyttämällä esimerkiksi heijastumat veden pinnasta poistuvat ja ne suojaa silmiä haitallisilta auringon säteiltä. Pian lähdenkin tästä rannalle ja aion laittaa nämä taas päähäni :)

Tykkää-merkinnät

Kommentit

merenhelmi
merenhelmi,
Moikka Leena! Olen aivan samaa mieltä kanssasi, että haavetta kohti vaan, takapakeista huolimatta 😊 Suuret onnittelut opiskelupaikasta, olet sen ansainnut!

Ja kauniisti sanottu toi, että elämä on tässä ja nyt, jokaisesta päivästä pitää nauttia. Olen niin samaa mieltä kanssasi. Ei pidä liikaa miettiä tulevaa tai stressata, vaan elää päivä kerrallaan.

Ihanaa viikonloppua ja kiitos kommentistasi 😊
merenhelmi.indiedays.com
merenhelmi
merenhelmi,
Hei Riina,

Olen niin samaa mieltä kanssasi. Avoin väylä on kyllä tosi hyvä vaihtoehto kun koko ajan pääsee kuitenkin opinnoissa eteenpäin.

Ihanaa kuulla, että kaikki opinnot ovat olleet hyödyksi myös työelämää ajatellen. Tunnelmallista ja mukavaa syksyn jatkoa, sekä kiitos viestistäsi, sekä omien kokemusten jakamisesta 😊
merenhelmi.indiedays.com
Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229