Blogien avoimuus

Joskus minulle tulee olo, että on vain saatava kirjoittaa. Kertoa ajatuksia, tunteita, avautua asioista joita pohdin aivan yksin, kertomatta kenellekään. En aina anna niille ajatuksille edes tilaakaan, vaan siirrän ne sivuun kuin rakkauskirjeet, jotka haluan vain unohtaa. Olen tietyllä tavoin kamppaillut koko syksyn niinkin pienen, mutta minulle merkittävän asian parissa, joka kuuluu blogiini.

Haluan vain sanoa teille; tulen kirjoittamaan tätä tulevaisuudessakin, eikä rakkaus blogia kohtaan ole katoamassa, ei ollenkaan. Minä vain mietin välillä missä menee se kultainen keskitie, jolla tulisi kulkea, onko tämä juuri minun blogini, sellainen kuin haluan sen kaikin puolin olevan. Ja mistä tietää sen, että on tasapainossa itsensä kanssa, tuntee kirjoittavansa juuri sellaista blogia kuin haluaa? Myönnän. Välillä minulle iskee kuin pakokauhu sulkea blogi koko maailmalta, mietin hiljaa mielessäni: kerronko liikaa itsestäni, kerronko liikaa elämästäni. Minkälaisen kuvan ylipäätään välitän tämän blogin kautta. Rohkeutta minulla piisaisi pitää miten avointa blogipäiväkirjaa vain, enhän pelkää mitään, enkä välitä mitä muut sanovat. Haluaisin vain tietää, miten paljon haluan kertoa minusta ja paljastaa elämästäni koko maailmalle. Löytää sen oman linjan tämän asian suhteen, jotta minulla olisi hyvä olla.

En millään usko, että tulisin koskaan kirjoittamaan blogia arvostuksen, kunnian, rahan tai minkään muun samankaltaisen seikan takia. Kirjoitan, koska nautin ja tykkään tästä, se ei liene jääneen epäselväksi:) En vain halua kadottaa sitä kaikin puolin aitoa Veeraa, joka kirjoittaa juuri niin kuin haluaa. Ennen blogistani löytyi koko elämäni aamun, päivän ja illan kuulumista lähtien. Mutta nyt asia on toisin. En tiedä minkä takia. Minun syksyyni on kuulunut niin paljon asioita, joista olen ihan tietoisesti vaiennut täällä blogin puolella. Olen iloinnut yksin, olen surrut yksin. Olen elänyt ja nähnyt, mutta blogissa olen ollut hiljaa, sulkenut todellisen elämäni ja kirjoittanut turvallisen hillitysti.

Minussa piilee pieni perfektionisti, en koe useinkaan olevani tarpeeksi hyvä itselleni, vaadin aina liikaa, vaadin ehkä enemmän mihin kykenen. Ajattelen usein, miten voisin olla vielä parempi ja kirjoittaa vielä parempaa blogia..  Haluan vain löytää sen rajan itseni kanssa, jolloin ensinnäkin tuntisin olevan riittävän hyvä, itselleni, ja tuntisin olevani tasapainossa sen suhteen, kuinka paljon haluan kirjoittaa itsestäni, elämästäni tai ajatuksistani.

      Haluan vain tietää, ajatteletteko te muut blogin kirjoittajat näitä samoja asioita silloin tällöin? Miltä teistä tuntuu kun oma elämä on kaikkien nähtävillä? Kun laittaa itsensä niin täysin likoon ja menettää tietyllä tapaa yksityisyyden ja omat kasvonsa. Se tuntematon kasvo kadulla, ravintolassa, vaatekaupassa, samalla oppitunnilla, ehkä se tuleva miesystävä, nykyinen työkaveri.. Voi tietää sinusta kaiken sen, mitä olet kirjoittanut julkisesti? Oletteko aina, joka päivä ja kaiken aikaa sujut itsenne kanssa sen suhteen, minkälaista blogia kirjoitatte vai pohditteko joskus tyyliänne tai avoimuutta kirjoittaa blogia?

Olenko ainoa?