Ensimmäinen sivu

Mua jännittää!
Ja miksi?? Tänään alkoi nimittäin pääsykokeisiin valmistautuminen! Päätin syksyllä, että aloitan joulukuun alussa, joten aika on koittanut, apua :) Vaikka tiedän, että seuraavat puol vuotta tulee vaatimaan paljon, mutta olen ainakin hyvillä mielin aloittamassa. Toivon ja teen kaikkeni, että motivaatio pysyy yllä. Tietenkin alamäkiä voi tulla, mutta toivon, että sellainen hyvä lukufiilis säilyisi yllä edes jollain tasolla. Matematiikka ei nimittäin ole (todellakaan) sitä vahvinta aluettani, joten kevät tulee teettämään töitä. Mua oikeesti vähän jännittää. En niinkään jännitä sitä, avautuuko minulle ovet haaveideni kouluun ensi keväänä vaan tätä koko puolta vuotta, miten lukeminen sujuu. Pyrin repimään nyt kaiken päättäväisyyden itsestäni. Nyt on se aika.
Yritän olla murehtimatta tämän puolen vuoden aikana sitä, pääsenkö vai enkö. Se on sitten sen ajan murhe (minulla on välillä tosi huono tapa pohtia asioita eukäteen, joten tämä ei ole mikään yksinkertaisin juttu minulle ajatella näin) mutta pikkuhiljaa äidin sanat "kaikki järjestyy" alkaa painautumaan ajatuksiini. Ihanaa muuten kun saan purkaa tänne blogiin tämän hetkisiä tunteita, tämä blogi on minulle niin tärkeä asia, ettei mitään rajaa. Tuntuu, että kaikki helpottaa ja menee edes joten kuten hyvin kun niistä voi kirjoittaa tänne blogiin <3
Nyt täyttämään teemuki rooibosteellä ja kirjojen kaveriksi!

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Rosita,
Aivan ihania kuvia, varsinkin tuo keskimmäinen! Todellinen kaunotar olet 😊 Tsemppiä luku-urakan alkamiseen, siitä se lähtee hiljalleen!
siipienhelinaa.blogspot.com
Kata
,
Ihan mielettömän upeita kuvia, olet niin järjettömän kaunis! 😊
Olet niin ihanan ahkera ja motivoitunut, että kyllä hyvällä asenteella ja kovalla työllä unelmien kouluun pääsee, tsemppiä oikein paljon luku-urakkaan ihanuus! 😊 <3
Marianna
,
Tosi kauniita kuvia! Ja tsemppiä pääsykokeisiin lukemiseen! 😊
-Marianna / Marianna's Daily
Laura
,
Heippa!
Tsemppiä kauheasti luku-urakkaan! Suunniteltu ja johdonmukainen lukeminen tuottaa hedelmää, vaikka pitkä ja rankka rupeama sinulla on edessä..
Pääsin itse tänä vuonna oikikseen, ja pakko sanoa, että paras motivaattorini oli kuvitella mahdollisimman konkreettisesti, että olen haluamassani opiskelupaikassa syksyllä. En antanut itseni ajatella muuta, vaikka se olikin pelottavaa 😊
Minna
,
Hei!

Minäkin aloitin urakkani tällä viikolla 😊. Lueskelen vanhoja pääsykoe kirjoja uusien ilmestymiseen saakka.. Onko muuten kaupalliselle alalle hakiessa pääsykoe kirjat jo tiedossa? Itse olen pyrkimässä Helsinkiin oikeustieteeliseen ja kirjat ilmestyy vasta n.3kk ennen koetta.Tammikuussa menen tekemään yhden kurssin avoimeen yliopistoon, ja keväällä vielä lukemisen tueksi, valmennus kurssi. Aiotko muuten käydä vielä jonkin valmennus kurssin keväämällä?

Pakko vaan pystyä keskittymään omaan suoritukseen ja hiljentää nujertajat 😃

Onnea tuleviin haasteisiin <3
:)
,
Tsemppiä, tsemppiä, tsemppiä!! <3 kova työ palkitaan varmasti, kun uskoo itseensä ja näkee jo itsensä opiskelemassa siellä missä haluukin;) ite oon suunnitellu et alotan lukemaan tammikuun alussa 😊 Mulla tulee olemaan matikan kanssa varmasti myös vaikeeta, mutta toivottavasti kova työ palkitaan!! <3
Heidi
,
Suuret tsempit luku-urkkaan! 😊) Puoli vuotta on pitkä aika lukea pääsykokeisiin, jolloin varmasti välillä motivaatio tuntuu loppuvan. Itse pääsin yliopistoon vuosi sitten ja muistan niin tuon luku-urakan ja kuinka välillä kävi mielessä, että pitäisikö vain luovuttaa ja tekeekö kaiken työn aivan turhaan. No juu, en tehnyt turhaa työtä. Luota itseesi täysillä, ja kuvittele se hetki, kun olet saanut opiskelupaikan vastaan, se motivoi kummasti! Olet kaunis 😊. Ihanaa viikkoa sulle! 😊
evi
,
Mahtavaa, superpaljon tsemppiä pääsykoelukuihin! Itsellänikin sama luku-urakka jälleen edessä 😊
Juumi
,
Mie opiskelen oikeustieteitä. Silloin kun aloin lukea pääsykokeisiin, päätin, että minä pääsen sisälle. Päätin, että en lue enää toista kertaa, vaan luen kerralla niin paljon että onnistun. Päätin, että osaan kirjat kannesta kanteen ja jokaisen sivun.

Luin koko kolme kuukautta todella intensiivisesti, mutta pidin 2 vapaapäivää viikossa. Viimeiset kaksi viikkoa luin niin paljon, että pidin yhden puolikkaan päivän vapaata... Mulla ei käytännössä ollut muuta elämää. Tein muistiinpanoja, ajatuskarttoja, listoja, tankkasin ulkoa, opettelin termejä jne.

Kaikki työ kannatti. Se fiilis, kun näin yliopistohaun sivuilla sanan "hyväksytty". Se tunne oli jotain niin uskomattoman hienoa, että en tule koskaan unohtamaan sitä! Kaikki se työ ja aherrus ja itku ja ressi oli todellakin sen arvoista, pääsin heittämällä sisään.

Mikähän mun pointti oli...? Päätä, että sinähän PÄÄSET sisään. Lue niin, että varmasti osaat ihan kaiken - kysytään siellä mitä tahansa. Muista levätä, ja jätä voimia viimeisille viikoille - ne ovat ne ratkaisevat. Kun motivaatiopula iskee, mieti sitä fiilistä kun pääset sisään, kun valmistut ja pääset sinun unelmien ammattiin... Mieti, millaista opiskelu on ja mitä kaikkea kivaa se tuo tullessaan. Itsehän selasin mollin sivuja ja mulberryn laukkuja... 😉

Eli TSEMPPIÄ! Kyllä kaikki työ vielä palkitaan 😊
Hannele
,
Hei. onko tuo sinun LV Almasi mitä kokoa? Oletko ollut tyytyväinen ostokseesi? Itse mietin tuon ja mulberryn Alexan välillä.