huippupaikka

Kuten olette ehkä lukeneet blogistani jo aikaisemmista postauksista, aloitin vuoden jäsenyyden yhteistyön merkeissä Kuopion Kuntokeskus Huipussa yhdessä poikaystäväni kanssa ja lupasin teille aikaisemmissa postauksissa, että kerron lisää aiheesta.

Koen syksyn aina tietyllä tapaa uusien haasteiden aikana. Viime vuonna aloitin kauppatieteiden valmennuksen tähtäimenä opiskelupaikka yliopistosta, tämän syksyn yksi tavoitteistani on treenaamiseen ja liikuntaan keskittyminen (tietenkin opiskeluiden ohessa). Täytyy sanoa, että sen päivän jälkeen kun tein sopimuksen kuntokeskus Huippuun, olo on ollut ihan toisenlainen. Tuntuu nimittäin siltä, että virtaa ja energiaa riittää ihan eri tavalla kuin aikaisemmin. Ainakin tämä alku on siis lähtenyt ihan hyvin käyntiin ja ajattelin pitää myös teidät ajantasalla tämän uuden haasteeni suhteen. Blogiin on siis tulossa liikuntaan, hyvinvointiin ja treenaamiseen liittyviä postauksia, tulette näkemään myös poikaystäväni tekemiä postauksia meidän treeneistä ;)
Olen aina kokenut liikunnan itselleni tosi tärkeänä asiana, mutta sen jälkeen kun lopetin uimaseurassa kilpauinnin ja kahdeksan vuoden tanssitaipaleeni, en ole oikein saanut liikuntaan sellaista kunnon otetta. Nämä muutamat vuodet uinnin ja tanssin lopettamisen jälkeen olen liikkunut ainoastaan omatoimisesti, käynyt lenkillä, silloin tällöin uimassa, joogannut ja tehnyt lihaskuntoa kotona (muutamia kesän mitattaisia, lyhyitä kuntosalijäsenyyksiä lukuunottamatta). Vaikka tein itselleni tavoitteeksi tehdä vatsalihaksia ja punnerruksia ennen nukkumaanmenoa ja yritin ehtiä joka päivä ainakin puolen tunnin lenkille, ei liikunnan harrastamisessa ollut riittävästi säännöllisyyttä, selkeyttä, saati mitään suurempaa tavoitetta. Palkinnoksi tuli aina hyvä olo, mutta se ei vaan riittänyt minulle. Kun liikunta oli ainoastaan "omalla vastuulla", ei siihen myöskään tuntunut löytyvän niin suurta motivaatiota. Tykkään haasteita ja pidämmän tähtäimen tavoitteista, ne ovatkin liikunnan harrastamisessa sen saaman hyvänolon, sekä oman kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin lisäksi ainakin itselleni tosi merkittäviä asioita. Sen jälkeen kun aloitin kuntosalilla jäsenyyden (joka sisältää kuntosalilla käymisen, sekä ohjatut tunnit) on treenaamista ja ylipäätään liikuntaa, sekä omaa hyvinvointia kohtaan noussut ihan uudenlainen motivaatio ja innostus. Kun sitoudun kuntosalijäsenyyteen, lupaan samalla itselleni, että treenaan säännöllisesti koko jäsenyyden ajan salilla ja käyn ohjatuilla tunneilla. Nyt onkin tosi hyvä mieli kun liikunnan suhteen on selkeät tavoitteet, joita kohti kuljen. Olen merkannut kalenteriin ylös Kuntokeskus Huipun kehonhuoltotunnit ja joogan, joilla käyn yhteensä 5 kertaa viikossa. Sen lisäksi treenaan minulle tehdyn kuntosaliohjelman mukaisesti näin aluksi 2 kertaa viikossa, jatkossa 3 kertaa viikossa. Olisi myös mielenkiintoista jossain vaiheessa mennä ensimmäistä kertaa mukaan kahvakuulaan, kuntonyrkkeilyyn, kiinteytykseen tai kokeilla miten Sh'ban tai burleski alkaisi luistamaan. Mutta oikeasti jos liikunta tuntuu vain jäävän ja unohtuvan kiireisen arjen keskellä, suosittelen ehdottomasti kuntosalijäsenyyttä. Kun salitreenit ja tunnit on merkattu kalenteriin ylös, niistä harvemmin tulee luistettua.
Tällaisia ajatuksia liikunnan harrastamisesta kävin mielessäni läpi kun venyttelin yksi aamu Huipun "selfienurkkauksessa". On muuten ihana paikka venytellä ja katsella samalla ikkunasta syksyn katoavaa kauneutta ja jossain vaiheessa myös ensilumen tuloa... Tykkään Huipun isoista ikkunoista, valoa ja hyvällä kelillä myös auringonsäteitä oikein tulvii sisälle.
Poikaystäväni on käynyt kuntosalilla noin kahden vuoden ajan, kolme kertaa viikossa. Hänellä on omat tavoitteensa ja myös poikaystäväni ajatuksia liikunnasta ja treenaamisesta voidaan laittaa tänne blogin puolelle jossain vaiheessa, jos sellaiselle postaukselle olisi mielenkiintoa? Ja vaikka kirjoitinkin äsken omista tavoitteistani, tulee kuntosalilla käyminen olemaan meidän yhteinen harrastuksemme. Minut ja poikaystäväni voit siis bongata Kuopion Kuntokeskus Huipusta, jossa käymme käytännössä joka päivä. Meitä voi tottakai tulla aina moikkaamaan ja olisikin tosi mukavaa tavata teitä blogin lukijoita myös kasvotusten! Käymme poikaystäväni kanssa ainakin joogatunneilla, kehonhuolto-venyttelyssä, sekä kuntosalin puolella. Edellä mainittujen lisäksi itse tulen käymään silloin tällöin kiinteytyksessä, kahvakuulassa ja tanssitunneilta, kuten Sh'bamista. Aina saa tulla juttelemaan!

Minä ja poikaystäväni kuvauspuuhissa...
Kun muutimme Kuopioon, mietimme yhdessä, millä kuntosalilla alamme treenaamaan ja päädyimme Huippuun. Kyseinen paikka on keskustassa, loistavalla sijainnilla kaupunginkirjaston vieressä ja käytännössä minun poikaystäväni asunnon naapurissa. Itse menenkin usein kirjastolle opiskelemaan ja jatkan opiskelupäivän päätteeksi matkaa tien toiselle puolelle kuntosalille.

Sijainnillta on toki merkitystä kuntosalia valittaessa, mutta mielestäni ehdottomasti se tärkein asia on kuntokeskuksen yleinen ilmapiiri ja tunnelma. Huipussa on myös poikaystäväni sanoja lainaten todella ystävällinen ja lämminhenkinen ilmapiiri. Henkilökunta koostuu oikeasti ihan huipputyypeistä. Kun tuntee olonsa mukavaksi, on ilo treenata ja sellaiseen paikkaan oikein odottaa pääsevänsä takaisin. Voi olla ihan rennosti ja oma itsensä. Vastaanotossa on aina tuttu henkiö vastassa ja nyt onkin pakko lähettää terveiset usein arki-iltaisin vastoonotossa olevalle hymyilevälle ja sympaattiselle naiselle, kenen kanssa olen jäänyt juttelemaan niin Turkin lomailusta kuin Louis Vuittonin laukuistakin... Kuntokeskuksella on siis todella hyvä meininki ja henkilökuntaan on ollut ihanaa tutustua paremmin. Olen tässä muutaman viikon aikana kerennyt juttelemaan myös asiakkaidenkin kanssa. Tulee jotenkin niin kotoisa olo kun menee joogatunnille tai kehonhuolto-venyttelyyn ja siellä on monia "tuttuja" kasvoja paikalla. Siitä nousee sellainen yhdessä tekemisen meininki, eikä ikinä tulisi edes mieleenkään skipata mitään tuntia, koska "joogaan menee ne kaikki muutkin kaverit". Eilen illalla tehdessäni jalkatreeniä mietinkin itseasiassa moneen kertaan sitä, miten viihtyisä paikka on. Vaikka olin ensimmäistä kertaa tekemässä salin puolella harjoituksia, minulla tuli sellainen olo, että olisin käynyt kyseisessä paikassa jo vaikka miten pitkään.

Viihtyisyyttä saa varmasti aikaan aidon henkilökunnan lisäksi myös se, että kuntosalilaitteet jakaantuvat kolmeen eri saliin. Ei siis tarvitse treenata yhdessä isossa hallissa niin sanotusti, vaan saa tarvittaessa myös omaa rauhaa ja tilaa. Nämä kolme salia ovat siis etusali, kiertoharjoittelusali, sekä vapaiden painojen tila. Etusalissa (tämän postauksen kuvat on otettu etusalista) voi lämmitellä harjoitusta varten aerobisilla laitteilla, vapaiden painojen tilasta löytyvät kyykkytelineet, painot ja penkit irtopainoilla harjoitteluun ja kiertoharjoittelusalissa laitteet ovat yksinkertaisia ja helppokäyttöisiä, ja niiden vastustasoa on nopea säätää. Jokainen saleista on kivan valoisa ja peileihin on myös panostettu, mikä on tosi hyvä asia. Tykkään aina tarkistaa, että liike menee varmasti ihan puhtaasti, hallitusti ja oikeaoppisesti.
Edellä mainittujen asioiden lisäksi olen ollut tyytyväinen myös ohjattuihin tunteihin. Valikoima on laaja ja valinnanvaraa löytyy varmasti joka makuun. Tähän mennessä olen käynyt vasta kehonhuolto-venyttelyssä ja joogassa, mutta haluaisin kokeilla muitakin, vähän erilaisempia tunteja, kuten kuntonyrkkeilyä ja tietenkin tanssitunteja.

Olen muuten pistänyt merkille, että joogatunneilla ja kehonhuolto-venyttelyssä ohjaajat oikein paneutuvat siihen, että jokainen tekee liikkeet varmasti oikein. He myös antavat vinkkejä, sekä korjaavat tarvittaessa. Siitä annan suuren plussan, sillä ohjaaja oikeasti keskittyy huolellisesti jokaiseen. Joskus nimittäin ihan pienikin korjaus vaikka vaan ajatuksen tasolla auttaa kohti puhtaampaa liikettä (korjaus jää kuitenkin samalla myös omaan liikemuistiin, seuraavalla kerralla ehkä muistaa ne korjaukset ja kehittyy aina vain paremmaksi). Joogassa kehittyminen onkin yksi omista tavoitteistani, saada liikkeet sujumaan sulavammin ja hallitummin ja alkaa kiinnittämään tarkempaa huomiota myös hengitykseen. Kyseinen liikuntamuoto on ihan täydellinen minulle, sillä olen kieltämättä vähän stressaamiseen ja suorittamiseen taipuvainen, mutta joogatunnilla tulee oikeasti pysähdyttyä ja kuunneltua kehoa, sekä rentouduttua. Sen lisäksi, että jooga rauhoittaa mieltä ja kehoa, on se samalla aika vaativaa ja jopa raskastakin liikuntaa. Voisin muuten kirjoittaa joogasta lisää vielä erillisessä postauksessa jossain vaiheessa, mutta vaikka olen pääsääntöisesti tähän mennessä tehnyt itse joogaliikkeitä kotona, täytyy sanoa, että ohjatuista tunneista saa huomattavasti enemmän irti. Ohjaajat ovat saaneet luotua myös rauhallisen tunnelman tunneille, joten voisin sanoa, että pystyn keskittymään paremmin liikkeisiin ohjatuilla tunneilla kuin kotona. Näin tiivistettynä, olen ihan hurahtanut joogaan.
Tulevissa postauksissa tulen kertomaan omasta kuntosaliohjelmastani, jonka Huipun personal trainer Joona suunnitteli omia tavoitteitani ajatellen ja se moneen kertaan toivottu venyttelypostaus on myös työnalla. Laittakaa ihmeessä myös omia toiveita jos teillä tulee jotain postaustoiveita mieleen treenaamisen tai ylipäätään liikunnan, sekä hyvinvoinnin saralla.

Lisätietoa löydät Kuntokeskus Huipun nettisivuilta täältä. Huipun facebook-sivustolle pääset täältä, instagramiin taas täältä.

Ps. Nyt Huipussa on meneillään tosi hyvä tarjous vielä huomisen 31.10 ajan: Neljän kuukauden tutustumisjakson ajan perusjäsenyyden kuukausihinta on vain 39 € / kk (normaalisti 69 € / kk). Kurkkaa lisää täältä.

Yhteistyössä Kuntokeskus Huippu

Valokuvat Aapo Laiho (kuntosalikuvat), Olli Markkanen (venyttelykuvat minusta)

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Hanilo
,
Ryhmäliikuntatunteihin jää ihan koukkuun! Itsekin ostin puolentoista vuoden tauon jälkeen jäsenyyden Fressiin ja oon nyt kuukauden verran ihan innoissaan kokeillut eri ryhmäliikuntatunteja. Kahvakuula on mullakin seuraavaksi kokeilussa.
merenhelmi,
Moikka Hanilo, tosi mukava kuulla sinusta! Mitä tykkäsit kahvakuulasta? Itse en oo vielä kerennyt kokeilemaan, mutta voisi tässä lähipäivinä kyllä mennä 😊 Ja niimpä, ryhmäliikuntatunteihin jää kyllä ihan koukkuun. Jooga on ollut tosi ihana ja kehonhuolto-venyttelyt auttavat niin paljon... Tuntuu, että etenkin selkä on ollut tosi jumissa! Haluaisin vaan käydä vielä enemmän ryhmäliikuntatunneilla <3
merenhelmi.indiedays.com