Ihanuus hiustuotteita

Ja jälleen maanantaiaamussa.. Viikonloppu oli ja meni, mutta oli paras viikonloppu pitkiin aikoihin. Aneten kanssa mietittiin kun tasan vuosi takaperin meikattiin 18 vuotissyntymäpäivääni varten samassa paikassa ja oltiin lähdössä silloinkin juhlimaan Jyväskylän yöhön, vuodessa on tapahtunut paljon asioita ja varmasti itse kukin on kasvanut ihmisenä ja muuttunut. Ainakin itse koen olevani kuin eri ihminen nyt, kuin vuosi sitten. Aika on mennyt liian nopeasti.

Lupailin kuvata löytämiäni hiustuotteita tänne blogiin ja tarkoitukseni olisi kirjoittaa näistä myös omia kokemuksia. Sain lahjaksi Kerastase naamion, mutta kokeiltuani sitä lähdin saman tien ostoksille haalimaan uusia hiustuotteita, joita tarvitsen. Kokoelman hinnaksi kertyi yhteensä noin 40€, nämä myytiin nimittäin erinomaisen hyvällä alennuksella. Suosin useimmiten aleja etenkin hiustuotteiden kohdalla, koska mielestäni ei ole järkevää maksaa 48€ yhdestä purnukasta, mikä on esimerkiksi Kerastase Oleo-Curl Intense hiusnaamion ovh hinta. Näin muutaman päivän kokeilun jälleen olen ollut aivan myyty näille!
Nyt vähän opiskelujen pariin.. Tai vähän ja vähän.. Ajattelin keskittyä tämän päivän teen juomiseen ja opiskelemiseen. Näin pitkän tauon jälkeen kirjojen pänttääminen tuntuu vähän puuduttavalta aloittaa taas. En tiedä missä olen ensi keväänä Brisbanessa, New Yorkissa, tekemässä töitä vai koulun penkillä.

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Anonyymi
,
Moi! Samaa mietin minäkin... puhuit Veera jossain vaiheessa että pääset syksyllä ylioppilaaksi. Saitko jo lakkisi? Paljon onnea täältäkin! Ja olisi kiva myös nähdä ylioppilaskuviasi =)
Anonyymi
,
Hei. Kysythän Anetelta liikkeen ja varsinkin, mistä Kerastasea saa nyt ale-hinnoin.