It's a girl!

Tarkoituksena on jatkaa tänä vuonna blogin aihealueita entiseen tapaan, tehdä postauksia kosmetiikasta ja hyvinvoinnista, liikunnasta, asujuttuja jne. Mutta varmasti silloin tällöin vauva tulee näkymään myös täällä blogin puolella. :)

Ja aiheeseen liittyen hyviä uutisia. Kävimme nimittäin rakenneultrassa viime viikolla ollessani Kuopiossa ja kaikki oli hyvin! :)

Halusimme tietää vauvan sukupuolen, (instagramissa siitä jo kerroinkin aiemmin), meille syntyy siis toukokuussa pieni tyttö. <3

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Ronja
,
Oi ihanaa, paljon onnea pienestä tytöstä! Meillä oli tänään rakenneultra ja päätettiin, että ei selvitetä sukupuolta, vaikka jatkuvaan se siinä mielessä kutkuttikin kysyä, että kumpiko siellä on. Mutta onneksi pian on jo toukokuu! Ja hei, saas nähdä ollaanko samaan aikaan synnyttämäsä, jos synnytät siis kysillä. 😊
Anonymous
,
Oon lukenut sun blogia jo aika pitkään ja tulin vilpittömästi niin onnelliseksi ku näin sun raskausuutisen! Onnea aivan älyttömästi teille molemmille!! Raskausajan asuja olis omasta mielestä kiva nähdä, oon aina samaistunut sun tyyliin todella paljon ja tykännyt siitä. (Vaikka raskaus ei olekaan itselleni ajankohtainen asia)
Veera
,
Hei Ronja! Kiitos tosi paljon ja suuret onnittelut sinnekin! <3 On tämä kyllä niin ihmeellistä aikaa! Itseasiassa me mietittiin samaa, että pitäisikö jättää sukupuoli selvittämättä, mutta olin niin malttamaton, että kysyttiin se sitten siellä rakenneultrassa. Vaikka tietenkään sillä ei olisi ollut mitään väliä kumpi tulee. <3 Ja ei ole kyllä loppujen lopuksi pitkä aika enää toukokuuhun. Tosi nopeesti mennyt raskaus tähänkin saakka. Mulla on laskettu aika 10.5 ja kysillä olisi tarkoitus synnyttää. Siellä sitten ehkä törmätään jos sattuu samoille päiville. Saanko kysyä, et milloin teillä on laskettu aika? 😊
Veera
,
Hei! Ihana kuulla, kiitos tosi paljon 😊 Ja tää raskausajan pukeutuminen on kyllä haasteellisempaa, mutta esim. pitkähihaisia mekkoja on tullut käytettyä tosi paljon. Ne on niin mukavia päällä ja ns. helppoja. Asujuttuja olisi siis tarkoitus tehdä kuin ennenkin. Tällä hetkellä kaupoissa tuntuu olevan vaan tosi vähän esim. just pitkähihaisia mekkoja myynnissä, mutta keväällä mekkoja löytyy varmasti sitten paljon enemmän! 😊 Ei malttais odottaa kevättä ja kevätvaatteita! Tällä hetkellä en esim viitsi ostaa erikseen raskausajan talvitakkia, kun sitä ei kuitenkaan enää pystyis käyttämään kuin jonkun parin kuukauden ajan... Satsaan nyt sitten muihin vaatteisiin joita voi mahdollisesti käyttää koko loppuajan ja lainaan kotoa jotain isompaa takkia näille pakkasille. 😃 Mukavaa viikkoa sinne ja kiva kun jätit kommentin!
Senja
,
Voi, onnea pienestä tytöstä! ♡ itse ainakin koin tärkeänä kysyä sukupuolen sen takia että se auttoi muodostamaan mielikuvaa masussa kasvavasta lapsesta, varsinkin kun kyseessä oli eka lapseni. Itsessään sukupuolella ei tietenkään ollut väliä. Kantsii muuten katsoa Tori.fi:stä raskausvaatteita. Löysin sieltä syksyksi hyvän takin tosi edullisesti kun en viitsinyt uuteen panostaa. Ja tosiaan mekot on raskausaikana ihan parhaita! Itse viiletin viime kesän ja alkusyksyn mekoissa ja leggareissa. Yhdet mammafarkut ostin H&M:ltä ja ne oli kyllä kanssa tosi mukavat ja hyvän näköisetkin. Melkein tekis mieli käyttää niitä nyt raskauden jälkeenkin! 😊
Veera
,
Hei Senja! Kiitos paljon! Ja onnittelut sinnekin! 😊 Niin totta, ymmärrän ihan täysin! Ja jep, niin voisi kyllä katsoa tori.fi:stä! Kuitenkin äitiysvaatteita varmasti löytyy käytettynä melko paljonkin. Facebook-kirppareilla olen myös nähnyt, mutta tähän mennessä on tullut ostettua ihan ns. peruskirppareilta ja jotain uutena mitä on tarvinnut. Mutta pitäisi kyllä enemmän selailla toria ja noita facebook-kirppareita! Vauvan vaatteet pyrin ostamaan käytettynä ihan jo senkin puolesta, että niistä on ne uusien vaatteiden myrkyt pesussa varmasti lähteneet ja kuitenkin käytettynä ostaminen on ekologisempaa. Vielä kun vauvan vaatteet on ihan hetken vaan käytössä... 😊 Ihanaa viikonloppua sinne!
Amy
,
Moikka Kannattaa liittyä Lasten kirppis kuopio ryhmään facessa. Tosi paljon ilmoituksia ja hyvää tavaraa pilkkahinnalla. Itsellä niin myyjänä kuin ostajana vain hyvi kokemuksia.
Ronja
,
Mulla on 31.5, mutta epäileevät suuresti, että pikkuinen syntyisi jo 2-3vk aikaisemmin. Kunhan päästäisiin kuitenkin mahdollisimman lähelle raskausviikkoja 38, niin ei ole hätää.
Veera
,
Okei joo! Ja niinpä, totta. Toivotaan parasta!
Veera
,
Kiitos viestistä ja jep niinpä! Ystäväni myös suositteli samaa, yhteen ryhmään jo liityinkin! 😊