it's coffee time!

Olette ehkä huomanneet, että viime aikoina postauksissani on vilahtanut Nespresson Lattissima Pro -kahvikone? Kyseinen upeus saapui keittiööni noin kuukausi takaperin, eikä se ole liikahtanutkaan omalta paikaltaan sen jälkeen :)
Tein ensimmäisen kerran tuttavuutta Nespresso-kahveihin ystäväni luona ja ihmettelin jokaisen kupposen äärellä niiden huimaa eroa suodatinkahviin, jota olin juonut jo pienestä saakka. Tosin en sanoisi, että ala- ja yläasteella kahvia meni kovin paljoa, vaikka siitä tykkäsinkin, mutta arvatkaas vaan miten kävi kun lukioelämä alkoi... Ei riittänyt pannu, eikä kaksi, kahvin voimalla selvittiin niin koeviikoista kuin yövuoroistakin. Olen aina ollut suuri kahvin ystävä, nykyään oman kahvikoneen myötä kahvi merkitsee minulle vain eri asioita kuin aikaisemmin: arjesta selviämisen sijaan oikeasti ihanan rauhallista, nautinnollista hetkeä.

Nykyään aloitankin aamun usein lenkkeilemällä, sekä palkitsemalla itseni reippaasta aamulenkistä latella, tai cappuccinolla. Selailen samalla kahvia siemallessani lempiblogeja tai lehtiä, sekä suunnittelen tulevaa päivää. Toinen kahvihetkeni osuu usein iltapäivään, jolloin poikaystäväni luentojen jälkeen istumme hetkeksi alas, vaihdamme päivän kuulumisia, sekä hörpimme kupit meidän lempparikahvia. Omat suosikkini ovat muuten herkullinen Vivalto Lungo, vähän voimakkaampi Dharkan, sekä silkkisen pehmeä Dulsão do Brasil. Poikaystäväni tykästyi taas vähän makeampaan Caramelito-makuun, sekä paahteiseen ja täyteläiseen Romaan, jolla saa muuten tehtyä tosi hyvän espresson.

Siinä missä ennen kahvi oli minulle ”pelkkää kahvia”, on se nykyään yksi niistä päivän parhaimmista hetkistä. Oman kahvikoneen myötä ei enää tarvitse juosta kahvilasta toiseen hyvän kahvin perässä kun voi valmistaa sellaisen pelkällä napin painalluksella omasta keittiöstä käsin. Joskus pyöräytän take away -version termariin mukaan ennen kirjastolle tai kaupungille lähtemistä, mutta yleensä nautiskelen sen kaikessa rauhassa omassa sängyssä tyynykasan keskellä tai keittiön pöydän ääressä, joko aamupalan yhteydessä, opiskeluiden lomassa tai poikaystäväni kanssa höpötellen. Ennen tykkäsin käydä aika usein kahviloissa, mutta itseasiassa kotona kahvin juominen on jotenkin rentouttavampaa ja tulee kaiken lisäksi edullisemmaksi.
Sain valita Nespresson valikoimasta juuri omaan käyttätarkoituksiini parhaiten sopivan kahvikoneen ja mietinkin pitkään ei mallien välillä. Selaillessani kahvikoneita iskin aika pian silmäni tähän Lattissima Prohon, joka on ulkomuodoltaan todella tyylikkään näköinen. Cappuccinon ja laten rakastajana myös maitovaahdotin herätti mielenkiintoni ja pitkän pohdinnan jälkeen päädyin tähän kyseiseen kahvikoneeseen juuri metallinsävyisenä. Mietin myös kahta tänä syksynä lanseerattua uutuussävyä, mutta tämä metallinsävyinen sopii parhaiten keittiöömme ja se tuntui kaikinpuolin täydelliseltä: tyylikäs, helppokäyttöinen ja vielä maitovaahdottimella!
Kahvinvalmistus on yllättävän helppoa ja käy kädenkäänteessä. Täytetään vain vesisäiliö, sekä maitovaahdotin, laitetaan kapseli paikoilleen ja valitaan päällä olevasta valikosta minkä kahvin haluaa: itse päädyn usein cappuccinoon. Kuppikokoa muuttamalla pystyy tekemään esimerkiksi vahvan espresson tai korkean laten. Kun kahvi alkaa tippumaan, herkullinen ja huumaava kahvintuoksu valtaa keittiön... Kahvi oikeasti tuoksuu koko keittiössä! Halutessaan pehmoisen maitovaahdon, se laskeutuu automaattisesti napin painalluksesta kahvin pinnalle. Enää ei siis tarvitse vaahdottaa erikseen maitoa vaan se käy huomattavasti helpommin.

Ps! Pakko muuten kirjoittaa tähän väliin vinkkinä, että jos haluat kerralla isomman kupin täyteen kahvia, suosittelen valitsemaan vasemmanpuoleisesta valikosta suurimman mahdollisen kahvikoon, sekä kahvin ollessa valmista oikeanpuoleisesta valikosta pelkän lämpöisen maidon päälle, näin saan kerrasta ison Iittalan Taikamukin ihan täyteen.
Voisin kirjoittaa kahvikoneen puhdistuksesta lisää toisessa postauksessa, mutta se ei ollutkaan yhtään hankalaa. Maitovaahdotin puhdistuu automaattisesti jokaisen kahvikupposen jälkeen, jonka jälkeen sen voi kätevästi laittaa jääkaappiin odottamaan seuraavaa kertaa. Meillä kahvikone on aika ahkerassa käytössä, joten haluan pitää koneen siistinä pesemällä myös maitovaahdottimen, sekä sen osat aika usein (yleensä päivittäin tai muutaman päivän välein). Huomasin, että puhdistus ei ole suinkaan iso vaiva kun ottaa huomioon miten paljon oikeasti hyvä kahvi ilahduttaa jokaista päivää.
 

Näiden ensimmäisten viikkojen yhteiselon jälkeen täytyy todeta, ettei tätä tyttöä saa enää mitenkään vaihtamaan takaisin tavalliseen kahvinkeittimeen :)

Kuvien jälkikäsittely: Esa Vastamäki

Yhteistyössä Nespresso

 

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Anonyymi
,
Yhteistyömerkintä kuuluneisi postauksen alkuun.
merenhelmi,
Mielestäni sillä ei ole mitään merkitystä missä kohtaa sen ilmoittaa kun asia tulee selväksi.
www.blogger.com/profile/015246971550904167
merenhelmi
IP: 82.99.3.229