Kaksi yötä hotellissa

Vietimme alkuviikosta muutaman päivän ihanan rentouttavan loman Tampereella yhdessä poikaystäväni kanssa. Yövyimme Tampereen Cumulus Rautatienkatu hotellissa, jolle annan kaupunkilomailijan näkökulmasta täydet pisteet. Tampereen keskustassa oleva hotelli on tosi hyvä valinta senkin puolesta, että junalla kaupunkiin saapuvat matkustajat pääsevät suoraan hotellille junalaiturilta 1. Meille tärkeimpänä kriteerinä hotellia valittaessa on yleensäkin nimenomaan sijainti. On tosi mukavaa kun suoraan hotellilta pääsee keskustan sykkeeseen. Cumulus Rautatienkatu hotellimajoitukseen olimme tyytyväisiä. Siihen sisältyi TV, veloitukseton WiFi, hiustenkuivain, huonekohtainen säädettävä ilmastointi, sekä mahdollisuus kuntoilla kuntosalilla ja käydä saunassa. Myös monipuolinen aamiaisbuffet sisältyy aina huonehintaan.
Saapuessamme hotellihuoneeseen siellä odotteli pullo Cavaa herkullisen suklaalevyn kera ja olin todella iloinen yllätyksestä. Pöydällä oli myös välipalapatukoita ja pullo kivennäisvettä. Tällaiset pienet asiat ilahduttavat ainakin minua tosi paljon. Illalla keitettiin taas kupit herkullista mustaherukkateetä ja valmiskahviksi latte oli yllättävän hyvää.
Hotellihuone

Nappasin myös muutamia kuvia hotellihuoneestamme. Hotellihuone oli siisti ja netti toimi nopeasti (moitteettomasti toimiva nettiyhteys on ainakin minulle yksi tärkeimmistä asioista, vaikka olenkin lomalla). Nettiyhteyden jälkeen toisena tulee varmasti sängyt, joissa on hyvä nukkua ja siitäkin ainoastaan plussaa. Myös ilmastointi toimi hyvin, huoneessa ei ollut liian kuuma tai kylmä, vaan juuri sopiva. Meillä oli Superior huone yläkerrassa ja ikkunasta oli hyvät näkymät. Olikin ihanaa katsella ennen nukkumaanmneoa Tamperetta ylimmästä kerroksesta ja muistella viime kesää, jolloin asuimme yhdessä kyseisessä kaupungissa.
Aamupala

Oih, hotelliaamupalat ovat ehkä loman yksi kohokohdista! Cumulus Rautatienkatu hotellissa aamupala tarjoillaan maanantaista perjantaihin klo 6.30–10.00 ja itse kipitin sinne innoissani jo seitsemän aikoihin (taisin istua siellä molempina päivinä jopa puoli kymmeneen saakka). Valikoima oli kattava ja plussaa erityisesti hyvästä palvelusta, gluteenittomasta pisteestä ja monista sanomalehtivaihtoehdoista (löytyi mm. mielenkiintoinen kauppalehti). Itse ainakin tykkään selailla sanomalehden käytännössä joka aamu kun se on vaan mahdollista :)
Hotellihuoneiden hintataso ja Cumulus hotellien uudistus
Hotellimajoitus Cumulus hotellissa on mielestäni aika edullinen ja alle 14-vuotiaat majoittuvat veloituksetta samassa huoneessa vanhempien kanssa. Esimerkiksi Jyväskylässä Cumulus hotellissa majoitus maksaa 69€/ yö 1 hengen huoneessa ja 79€ yö kahden hengen huoneessa. Cumulus-hotelliketjulla on myös monia tarjouksia, joista voit lukea lisää täältä.
Cumulus-hotelliketju on panostanut hotellien uudistamiseen: 265 uutta ja 827 uudistettua huonetta - 26 hotellia 21 kaupungissa. Kuulostaa hyvältä vai mitä :) Cumulus-hotelliketju uudistuu jatkuvasti. Ilmettään ovat uudistaneet Cumulus-hotellit Porissa, Lahdessa, Turussa, Seinäjoella, Kuopiossa ja Hyvinkäällä, sekä Helsingissä (Cumulus Kaisaniemi). Tulevina vuosina uudistuksen kohteena on Cumulus Jyväskylä. Tampereella oleva Cumulus Rautatienkatu, jossa me yövyimme, on Tampereen uusin hotelli.
Hotellilomat ovat kyllä niin rentouttavia ja voimaannuttavia. Mietimmekin, että tällaisia pieniä irtiottoja täytyy ehdottomasti tehdä useammin (etenkin syksyllä opiskeluiden taas alkaessa). Vaikka olisimme voineet viettää poikaystäväni lomapäivät jommankumman kotona, halusimme mennä hotelliin. Mikä onkaan helpompaa ja rentouttavampaa kuin herätä aamulla valmiiseen aamupalapöytään, viettää vapaapäivät ilman mitään suunnitelmia tai kiirettä ja illalla pujahtaa pehmeiden lakanoiden väliin nukkumaan.
Cumulus hotelli , Hotelli Tampere , perhehotelli , edullinen hotellihuone , Cumulus Rautatienkatu Tampere , Cumulus hotellit , Cumulus hotelli tarjous , Cumulus Tampere , Tampere hotellivinkki , kesäloma hotelli , Cumulus hotelli arvostelu , Cumulus kokemuksia , Cumulus hotelli kokemuksia , Cumulus Rautienkatu kokemuksia , Cumulus Rautatienkatu arvostelu , Cumulus loma , Cumulus hotelli loma
Yhteistyössä Cumulus

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Hansu
Hansu,
Itsekin lähden viikonloppuna pienelle minilomalle Helsinkiin poikaystävän kanssa. Töissä olen ollut pitkän viikonlopun ja vielä nämä viisi päivää pitäisi jaksaa nii sitten voi hetkeks rentoutua vaikka ei hotelliin mennäkkään.
Hotelliaamupalasta kannattaakin ottaa kaikki irti. En yhtään ihmettele että oot koko aamun siellä istunut. Minäkin varmaan olisin ollut 😃
Mira-Marie
Mira-Marie,
Olen itse ruvennut harrastamaan pieniä kotimaan minilomia mieheni kanssa ja testaillut hotelleja.Olen itse samaa mieltä siitä, että kaikki ne pienet jutut on niitä tärkeitä ja ilahduttavat kovasti lomailijaa. Odotan kovasti, että pääsisimme taas yhdeksi yöksi pakosalle arkea. Ulkomaille ei halua lähteä, koska kotona odottaa pieni tyttö aina äitiä ja isiä kotiin ja, jos jotakin sattuisi pääsisi nopeasti kotiin.
www.mirumaru.vuodatus.net
Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229