Kokemuksia Skin Perfection tuotteista

Nyt olisi pitkästä aikaa kurkistus ihonhoitotuotteisiin, joita käytän. Vartalovoiteet olen vaihtanut kookosöljyyn, kasvojen ihonhoitotuotteiden kohdalla pysyttelen kuitenkin L'oréalin ja Lumenen seerumeissa ja voiteissa. Noin kuukausi takaperin kaikki kylpyhuoneessa majailevat purkit vetelivät viimeisiään, joten päätin ottaa käyttöön blogini kautta saadut Skin Perfection -sarjan tuotteet. Kun aloitin käyttämään kyseisiä tuotteita, huomasin, että sarjaan ei kuulu yövoidetta. Niimpä hankin L'oréalilta toista sarjaa olevan yövoiteen, josta postailen erillisessä jutussa. Tällä hetkellä nämä kauniit Skin Perfection purnukat ovat minulla käytössä aina aamuisin. 
Tuoteperheeseen kuuluu kaunistava päivävoide, tehokosteuttava päivävoide, raikastava silmänympärysvoide ja virkistävä seerumi. Nämä on suunnattu 20-30 vuotiaille naisille ja tuotteet sopivat kaikille ihotyypeille käytettäväksi. 

Aloitetaan virkistävästä, ihon laatua parantavasta seerumista. Se imeytyy nopeasti jättäen ihon pehmeäksi ja sileäksi. Ajattelin aluksi, että seerumi olisi geelimäistä, mutta se osoittautui pehmeäksi voiteeksi, jota oli helppo levittää kasvoille ja kaulan alueella. Tuote ei jätä tahmaista tunnetta iholle, tuoksu on melko mieto ja seerumi sopii meikin alle käytettäväksi. Plussaa myös kätevästä pumppupullosta. Tuotetta saa otettua kerralla juuri sopivan määrän ja purkki on hygieeninen. Kokonaisuudessaan tykkäsin tuotteesta. Väsyneelle iholle hyvä tuote tuomaan piristystä ja "pintasiloitusta". 
Kun seerumi on imeytynyt, lisään päivävoiteen ja virkistävän silmänympärysvoiteen. 

Skin Perfection Day Moisturizer - {{{{b

/b{{{{äivävävoide on ihanan virkistävä. Se imeytyy seerumin tapaan nopeasti ja on tuoksultaan melko mieto. Koostumus on geelimäisen ja voidemaisen väliltä, kohtalaisen notkeaa ja samettista. Kun tuotetta levittää kasvoille, se levittyy sulavasti ja jättää ihon samenttisen tuntuiseksi. Kovin kauaa sitä ei muuten kannata hieroa, muuten voide voi alkaa rullautumaan. Kun tuotteen on antanut imeytyä ja meikkipohja on levitetty, ei rullautumista kuitenkaan tapahtu enää tässä vaiheessa. Ja toinen vinkki: Kannattaa muuten muistaa pestä kädet huolellisesti / desinfioida ennen tuotteen käyttämistä, ettei pöpöjä pääse purnukkaan. 

Nyt kuukauden Skin Perfection Unifying Day Moisturizer - päivävävoidetta käyttäneenä en ole huomannut ihossani merkittävää muutosta, otsassa olevat epäpuhtaudet ovat kuitenkin vähentyneet. Minulla on ollut käytännössä aina iho aika hyvässä kunnossa. Niimpä en oikeastaan voinut odottaakaan, että tuotteiden käyttäminen olisi merkittävästi vaikuttanut ihoni kuntoon. Vaikka näpyiltä olenkin säästynyt, on ihossani useita pieniä, mutta näkyviä maksaläiskiä. Maksaläiskät on ymmärtääkseni tärkeä suojata auringolta, joten näin kevään saapuessa tarvitsen päivävoiteen aurinkosuojalla. Jos oikein ymmärsin, tässä Unifying Day Moisturizer - tuotteessa ei ole aurinkosuojaa? Se on harmi, koska muuten olisin jatkanut sen käyttämistä. 

Ja kolmantena Skin Perfection Awakening Eye Cream eli silmänympärysvoide. Itselläni on oikeasti aina tosi tummat silmänaluset, joten lähdin innolla ja mielenkiinnolla kokeilemaan tätä tuotetta. Poikaystäväkin kysyy aina välillä, että olenko nukkunut hyvin kun minulla on niin tummat silmänaluset. Tämä vaiva on kuitenkin ollut minulla jo pienestä saakka, eikä iällä tai elämäntavoilla ole ollut asiaan vaikutusta. Kofeiinia sisältävä raikastava silmänympärysvoide oli siis enemmän kuin tervetullut! Tämä voide lupaa häivyttää tummia silmänaluksia, poistaa väsymyksen merkkejä ja kirkastaa katsetta. Sanoisin, että olen ollut näistä kolmesta tähän tuotteeseen kaikista tyytyväisin. Se "täytti" ja silotti pieniä juonteita. Silmänympärysalue jäi silkkisen tuntuiseksi levittämisen jälkeen, eikä jättännyt jälkeensä rasvaista pintaa. Tämä toimii hyvin myös meikin alla jättäen silmänympärysihon tasaisen tuntuiseksi.
Skin Perfection Anti-tiredness Instant Beautifying Daily Care - tuotetta eli pikakaunistajaa (sävyttävää päivävoidetta) olen kokeillut ainoastaan muutaman kerran. Se toimii samalla tavalla kuin BB-voide, eli meikkivoiteen tilalla. Tätä olen käyttänyt kotona niinä päivinä kun en ole meikannut, mutta olen kuitenkin halunnut näyttää vähän freesimmältä. Tuote ei peitä näppyjä, mutta tasoittaa ihon sävyä. Sitä on helppo annostella sopiva määrä. Liikaa ei kannata laittaa, muuten voide lähtee rullaamaan iholla, eikä saa aikaan tasaista lopputulosta. Vaalea voide sisältää mikrohelmien kapseloituja pigmenttejä, jotka iholla muuntuvat läpikuultavaksi, värilliseksi voiteeksi. Tuote näyttää siis ennen levittämistä valkoiselta, mutta muuttuu iholla sävyttäväksi voiteeksi. Vaikka tämä vakuutti minut jo muutaman ensimmäisen käyttökerran jälkeen, en oikeastaan käytä tähän aikaan vuodesta sävyttävää päivävoidetta tai BB-voiteita. Kesällä en käytä meikkivoidetta ollenkaan,  joten silloin tämä pikakaunistaja tulee varmasti käyttöön. 
En osaa sanoa johtuuko näiden tuotteiden käyttämisestä, terveellisemmistä elämäntavoista, stressin vähentymisestä vai ulkoilusta, mutta nyt kuukauden tuotteita käyttäneenä iho tuntuu sileämmältä ja aavistuksen pehmeämmältä. 

Oletteko te kokeilleet Skin Perfection -tuotteita? Minkälaisia kokemuksia teillä on tästä sarjasta?

Tuotteet on saatu testikäyttöön
  • Beauty

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Anonyymi
Anonyymi,
Hei!

Kiitos suosituksista, kävin hakemassa itselleni tuon silmänympärysvoiteen! 😊 Olen jo pitkään toivonut sinulta videopostausta, olisiko sellainen mahdollista toteuttaa lähiaikoina?
merenhelmi
merenhelmi,
Moikka! 😊 Kiva kuulla! Kerrothan miten se toimii sinulla. Itse kyllä tykkään tosta tuotteesta kovasti. Tuntuu, että virkistää heti 😊
Laitan toiveen korvan taakse!:) Ihanaa illanjatkoa ja kaunista kevättä<3.
www.blogger.com/profile/015246971550904167
IP: 82.99.3.229