Kuopiossa asuminen

Monet miettivät nyt eri kaupunkien väliltä, mihin hakee opiskelemaan. Niinpä ajattelin kirjoittaa omia ajatuksiani ja huomioitani Kuopiosta, jossa olen asunut noin 3-4 vuotta (tai tarkemmin sanottuna ensi syksynä taitaa tulla täyteen 4 vuotta!).

Oon Keski-Suomesta kotoisin ja muutin Kuopioon, koska poikaystäväni sai täältä muutamia vuosia sitten opiskelupaikan. Hän haki ensimmäisenä Helsinkiin, mutta Kuopiosta paikka sitten avautui. Niinpä me ollaan sitten täällä! Vuotta myöhemmin pääsin itsekin Kuopion yliopistoon opiskelemaan. En miettinyt muita kaupunkeja vaihtoehdoiksi silloin toisella hakukerralla, kun halusin, että voidaan asua samassa kaupungissa yhdessä. :)

Tässä siis joitakin omia huomioitani Kuopiosta. Jokainen kiinnittää varmasti eri asioihin huomiota, mutta tässä omia ajatuksiani, mitkä tuli ensimmäisenä mieleen.

Kuopiossa asuminen kokemuksia 4



+ Koska Kuopio ei oo kovin iso kaupunki, kaikki on aika lähellä ja etäisyydet eivät oo kovin pitkiä. Koen, että arki on toimivaa, kun kaikki tarvittava on melko lähellä.

+ Kuopion sairaalassa olen nyt käynyt tämän raskauden aikana muutamaan kertaan ja esimerkiksi tän raskauden aikana on ollut tosi helpottunut olo siitä, että jos jotain yhtäkkiä sattuisikin, on yliopistollinen sairaala ihan vieressä!

+ Kuopion Fressille suositus! Ammattitaitoisia ohjaajia ja tosi mukava sekä ystävällinen palvelu ja siistit tilat. Monipuolinen valikoima tunteja ja hyvä kuntosali.

+ Yliopiston rakennukset ovat lähellä toisiaan (kävelee noin 5 min toiseen rakennukseen, jos tarvitsee). Canthian monipuoliselle salaattilounaalle (2,60€) suuri plussa! Ns. tavallinen lounas on salaattilounasta edullisempi.

+ Mielestäni hyvä ja laaja valikoima eri kuntosaleja/kuntokeskuksia ja muutenkin laajat harrastusmahdollisuudet.

+ Matkus-ostoskeskus on siisti ja siellä on paljon eri liikkeitä. Matkuksessa tulee käytyä melko usein, siellä on hyvät shoppailumahdollisuudet. Ikea on myös samassa rakennuksessa. Kuopion keskustassa mun ei tuu käytyä lähes ollenkaan, lähden käytännössä aina Matkukseen, jos haluan kierrellä liikkeitä, käydä kahvilla yms.

+ Lenkkeilymahdollisuudet ja kaunista luontoa ympärillä (paljon järviä, metsää). Tykkään tosi paljon esimerkiksi sataman alueesta. Ollaan asuttu satamassa noin 2,5 vuotta ja voin suositella sataman aluetta, jos joku on muuttamassa Kuopioon. Tietenkin satamasta on yliopistolle jonkin verran matkaa, mutta alueena se on mielestäni rauhallinen ja siisti. Ja itse tykkään tosi paljon siitä, että järvi on ihan vieressä. Kesällä on ihana, kun on uimaranta lähellä (Väinölän niemenuimaranta onkin tosi mukava paikka erityisesti kesällä!) ja esimerkiksi nyt talvella meidän ihan vierestä lähtee jäälle tehdyt luisteluradat ja hiihtoladut. Myös Puijolla on tullut lenkkeiltyä ja siellä kannattaa myös käydä lenkkeilemässä, jos Kuopioon muuttaa.

+ Prisma on yliopiston vieressä. Siellä tuli käytyä usein koulun jälkeen, sai yhdistettyä kätevästi kauppareissun aina yliopistopäivän yhteyteen!

+ Itse en käy ravintoloissa kovin usein syömässä, joten en osaa tähän sanoa kauheesti mitään, mutta monet kavereista ja tutuista ovat kehuneet Kuopion ravintolatarjontaa.

+ Keskustan ja yliopiston välillä menee tosi usein busseja. Mun piti työmatkojen takia pitää bussikorttia, joten usein sitä tuli hyödynnettyä muutenkin.

+ Jos muuttaa Kuopioon opiskelemaan ja miettii asuinalueita, listasin alapuolelle omia ehdotuksia. Kuopiossa asuminen kokemuksia 3


- Niirala = lähellä keskustaa, lähellä yliopistoa.
- Puijonlaakso = lähellä yliopistoa, melko lähellä keskustaa.
- Keskusta = ei kauhean pitkä matka yliopistolle (kävellen ehkä noin 20 minuuttia?). Tai tietenkin riippuu, mistä päin keskustaa yliopistolle kävelee. Kaikki palvelut lähellä.
- Saaristokaupunki = siisti asuinalue, luontoa ympärillä, paljon uusia taloja. Miinuksena se, että on aika pitkä matka yliopistolle ainakin, jos menee pyörällä / kävellen. Jos on oma auto käytössä, on tietenkin eri juttu!
- Sataman alue = siisti ja rauhallinen alue, lähellä keskustaa, mutta yliopistolle pidempi matka kuin esimerkiksi keskustasta / Niiralasta / Puijonlaaksosta. Riippuu, missä kohti satamaa asuu, mutta linja-autoasemalle ja rautatieasemalle on aika lyhyt matka keskustasta ja sataman alueelta. Meiltä kävelee rautatieasemalle noin 10-13 minuutissa ja se on tosi hyvä, koska sitä väliä tulee todella usein laukkujen kanssa käveltyä.

Kuopiossa asuminen kokemuksia 5



+ / - En osaa sanoa miten paikallisliikenne toimii muihin kaupunkeihin verrattuna (mulla ei oo kokemusta muiden kaupunkien paikallisliikenteestä), mutta oon itseasiassa montakin kertaa myöhästynyt töistä, kun bussit eivät ole olleet ajoissa. Se on tietenkin ärsyttänyt, koska muuten olisin tosi tarkka sen suhteen, että olisin aina ajoissa töissä. Esimerkiksi se jäi erityisesti mieleen, kun kerran paikallisbussi oli myöhässä jopa lähes puoli tuntia! Silloin myöhästyin töistä noin 25-30 minuuttia. Mutta se on tietenkin tosi harvinaista, että mikään bussi olisi niin paljoa myöhässä.

- Kuopion rautatieasema ei ole mielestäni kovin siisti verrattuna esimerkiksi Jyväskylän matkakeskukseen, missä mielellään odottelee esimerkiksi Picnicissä junan/bussin tuloa. Tähän tulee itse kiinnitettyä huomiota, kun niin paljon tulee matkustettua Jyväskylä – Kuopio väliä.

- Mielestäni esimerkiksi Jyväskylässä / Tampereella on keskustassa kivempia kahviloita. Tämä on kuitenkin vain pieni miinus, koska ei kahviloissa kuitenkaan niin usein tuu käytyä. Tykkään myös enemmän esimerkiksi Tampereen ja Jyväskylän keskustasta kuin Kuopion keskustasta.

- Miinuksena sijainti. Esim. Helsingissä kävisin varmasti paljon useammin jos sinne ei olisi niin pitkä matka! Onneksi Helsinkiin on kuitenkin hyvät kulkuyhteydet. Jyväskylään pääsee noin parissa tunnissa, mutta esimerkiksi poikaystäväni vanhempien luokse on myös Kuopiosta aika pitkä matka! ​​Olisi kiva jos voisimme jossain vaiheessa asua esimerkiksi Keski-Suomi - Etelä-Suomi välillä, jolloin olisi mm. molempien perheet lähempänä. 

- Yliopistolle (Canthialle) toivoisin enemmän sellaisia rauhallisia tiloja, joissa voisi lukea tenttiin ja enemmän tietokoneita, kun ne ovat usein varattuja. Yliopiston kirjastossa on usein myös aika täyttä. Niinpä tuleekin yleensä enemmän luettua kotona, vaikka koululle lähtiessä saisi päivään varmasti paremman rytmin ja enemmän hommia aikaiseksi!

Kuopiossa asuminen

Elämä Kuopiossa on antanut meille molemmille paljon ja vaikka Kuopio ei olekaan tuntunut missään vaiheessa ihan niin sanotusti meidän paikalta, ovat nämä vuodet kuitenkin antaneet paljon hyvää täällä asuessa! Molemmille opiskelupaikan yliopistosta, Ollille yliopiston lisäksi toisen opiskelupaikan ammattikorkean puolelta (mitä hän käy nyt samaan aikaan yliopiston kanssa), Ollille mielenkiintoisen uuden oman alan työn sekä itselleni myös työpaikan (tai työpaikkoja ja työkokemusta). Lisäksi paljon hyviä muistoja jne. Nykyään viihdymme ihan hyvin Kuopiossa, kun tänne on saanut rakennettua oman näköisen ja toimivan arjen, mutta jää nähtäväksi jäädäänkö tänne enää opintojen jälkeen, elämä näyttää!

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Sari
,
Myös etu-Neulamäki on lähellä yliopistoa ja amk:a, n. 2,2 km päässä. todella rauhallinen ja ulkoilumahdollisuuksien vieressä.
VeraKautto
VeraKautto,
Niimpä totta! Se on itselleni vieraampi alue niin ei tullut jotenkin ollenkaan mieleen, mutta kiitos kun kommentoit! 😊
nouw.com/verakautto
arkeni estetiikkaa,
Minulla samat kännykänkuoret 😃 pakko oli kommentoida kun en ole muilla nähnyt. tosin nyt menee vaihtoon kun onnistuin hajottamaan ne. Kiva blogi sinulla 😊
arkeniestetiikkaa.com/
VeraKautto
VeraKautto,
Aijaa joo!! 😊 Noi on kyllä kivat ! <3
Ja kiitos, tällaiset kommentit aina ilahduttaa. 😊

nouw.com/verakautto