kuulumisia

Heippa kaikille!

Pidin blogista nyt lähes kuukauden tauon ja monet laittoivatkin jo viestiä, että onhan kaikki hyvin. En tietenkään halunnut aiheuttaa teille lukijoille turhaa huolestuneisuutta, pahoittelut siis! :) Olen itsekin sitä mieltä, että olisi ollut hyvä ilmoittaa blogilomasta etukäteen tai tehdä edes pikapäivitys kuulumisista tämän tauon aikana. Tai tarkemmin sanottuna, minun ei ollut alunperin tarkoitus pitää tästä mitään lomaa. Olen bloggaillut tähän mennessä noin viiden vuoden ajan, enkä ole muistaakseni koskaan pitänyt tästä hommasta yli viikon mittaista lomaa, niimpä nyt elokuussa tauon jatkuessa "kynnys" palata tänne takaisin vaan kasvoi ja kasvoi..

Mutta minulle kuuluu kaikinpuolin ihan hyvää. Vietin tämän elokuun lähes kokonaan sähköttömällä mökillä äidin ja kummitädin kanssa. Tuntui, että irtiotto blogista ja ylipäätään sosiaalisesta mediasta teki jotenkin todella hyvää yhdistettynä lomaan luonnon keskellä. Pian on kuitenkin edessä tiukka vuosi töiden ja koulun alkaessa. Edelliset kolme viikkoa olemme siis keränneet marjoja oikeastaan joka päivä aamusta iltapäivään saakka. Illat on mennyt kerättyä "saalista" siivotessa, saunoessa, uidessa ja kortti-, sekä lautapelejä pelatessa. Nyt on kolme isoa arkkupakastinta täynnä mustikkaa ja vattua! :) Vaikka marjojen kerääminen aika iso "urakka" onkin kun ottaa huomioon itse keräämisen, niiden siivoamisen ja pakastamisen, on se jotenkin ihan äärimmäisen rentouttavaa ja ihanaa olla metsässä. Voisin siis sanoa, että nyt olen rentoutuneempi kuin ehkä koskaan aikaisemmin ja odotan innolla mitä syksy tuo tullessaan! :)

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Elsa,
Heippa!
Uskon, että irtiotto sosiaalisesta mediasta rentouttaa! Ei tarvitse olla koko ajan "tavoitettavissa" vähemmän tärkeille asioille. Loppulomasi kuulostaa kivalle! Marjojen poimiminen palkitsee lopuksi!
Oikein paljon iloa ja tsemppiä syksyn opiskeluihin! <3
www.blogger.com/profile/050060805996621678
Hanna Voutilainen,
Hiukan jo ihmettelinkin, kun ei täällä ole päivityksiä ollut! Mutta hienoa että sait rentouduttua ja pidettyä kunnolla lomaa, jokainen ihminen kaipaa sitä välillä vaikka ei aina itselleen sitä myönnäkään, nimimerkillä kokemusta on.

hanna
www.hannamariav.com
www.blogger.com/profile/040352072537764371
merenhelmi,
Moi Elsa! 😊

Niimpä! Rentouttaa kyllä ihmeen paljon! 😊 Välillä tekee tosi hyvää sulkea läppäri ja keskittyä muihin asioihin 😊

Ja kiitos kovasti 😊 Ei ole enää pitkä aika koulun alkuun! Ihanaa loppukesää sinulle ja kiitos ilahduttavasta kommentistasi 😊
www.blogger.com/profile/015246971550904167
merenhelmi,
Moikka Hanna!

Tollainen pidempi irtiotto blogista teki kyllä tosi hyvää! Ja luonnossa oleminen kyllä rentouttavaa ihmeen paljon 😊 Nyt on taas mukava palata (pian) töiden, opiskeluiden ja paremmin blogin pariin 😊 Mukavaa loppukesää sinulle 😊
www.blogger.com/profile/015246971550904167
Anonyymi
,
Moi! Kiva kun postailet taas! 😊 oletko saanut uuden työpaikan? Millaisia työtehtäviä teet?
merenhelmi,