kuulumisia ja kevätmeikki

Hei taas! Työ- ja kouluhommat (sekä tentit toisensa perään) ovat jälleen vieneet melko paljon aikaa, mutta vihdoin oon takaisin täällä blogin parissa! Ja muutamia pieniä ja suurempiakin suunnitelmia olen täällä pyöritellyt mielessäni kaiken keskellä. Muun muassa sitä, pitäisikö hakea maisterivaiheeseen toiseen kaupunkiin. Aalto on mulla aina ollut se, mihin eniten haluaisin, vaikka Kuopion yliopistossa ihan mukavaa onkin olla ja opiskella. Yks vaihtoehto olisi myös Tampereen yliopisto, missä olisi omat hyvät puolensa maisterivaiheen opintojen osalta... Täytyy nyt katsoa miltä alkaa näyttämään, onko aikaa tsempata keskiarvoa vielä paremmaksi, vai miten tässä nyt kaikki menee. Ihan suunnittelun tasolla siis tämä homma on mulla, mutta aina pitää olla tavoitteita ja haaveita. Ja kyllähän tätäkin asiaa kannattaa miettiä ajoissa, jotta ehtii tarvittaessa korottamaan joitakin kursseja paremmaksi jos siis siihen hakuun päättää tähdätä.
Tällä hetkellä oon pienellä lomalla perheeni luona ja vaikka loma onkin vain parin päivän mittainen, se tulee tarpeeseen :) Näillä pienillä lomilla tulee aina tehtyä kaikkia sellaisia asioita, mihin ei aina arkena riitä aika kuten valokuvaamiseen, bloggaamiseen, leipomiseen jne. Parasta.
Tämän kuvissa näkyvän meikin tein kokonaan Lumenen meikeillä.

 
Nude Perfection -meikkivoide on mulla ihan uusi kokeilu. Tämä ei tehnyt ihoa yhtään "tunkkaisen" näköiseksi, kuten monilla meikkivoiteilla on tapana. Tätä levittämällä lopputuloksesta tuli tasainen ja heleä. Silti voiteessa on peittävyyttä ja se tasoitti alleen maksaläiskät ja muut ihon sävyn epätasaisuudet. Äitikin taisi sanoa mulle ohimennen keittiössä, että näyttääpäs Veeran iho hyvältä, että kiitos vaan tälle meikkivoiteelle :)
Oon nyt kevään saapuessa käyttänyt enemmän vaaleanpunaista ja pinkkiä huulilla, ne näyttää jotenkin niin raikkaalta. Talven jäljiltä iho on luonnollisesti melko vaalea ja pinkki ei näytä kovin hyvältä kalpeilla kasvoilla. Koska kesään ja nättiin rusketukseen on vielä aikaa, olen käyttänyt lähes päivittäin Lumenen aurinkopuuteria ja ihon sävyn heleyttäjää. Etenkin toi heleyttäjä on mielestäni ihan loistava tuote. Sillä saa hetkessä kuulaan lopputuloksen sekä päivettyneen näköisen ihon sävyn. Kuvissa näkyy monta mun mielestä hinta-laatusuhteeltaan hyvää tuotetta, mutta nostan nyt tähän postaukseen vielä ton Gel effect -kynsilakan, joka on lakkojen osalta yks mun lemppareista Essien tuotteiden lisäksi. Toi lakka jättää kivan kiiltävän pinnan ja pysyy kynsissä kiitettävän hyvin. Ja toi kynsilakan sävy (17, Vadelmia), sekä huulipunan sävy (43 hehkuvat kukat) sopivat kauniisti yhteen sekä näyttävät hyvältä nyt keväällä! Meikkivoiteesta täytyy kyllä tehdä erillinen postaus... Ripsiväristä olenkin tehnyt aikaisemmin erikseen oman arvostelujuttunsa, sen löydät halutessasi täältä.

Palaillaan taas mahdollisimman pian!

*Osa tuotteista on saatu testikäyttöön

Tykkää-merkinnät

Kommentit

merenhelmi
,
Kiitos kovasti! Ja kiva kun jaksatte kirjoittaa kommentteja, ne aina piristää. Muuten tulee sellainen olo, että täällä blogissa on ihan yksin 😃 Tää vuorovaikutus on niin mukavaa teidän kanssa. Mutta siis tosiaan, lähdetään Kuopiosta vain siinä tapauksessa jos molemmat pääsee maisterihaussa toiseen (samaan) kaupunkiin. Eli täytyy siis alkaa meidän molempien panostamaan täysillä opiskeluun jos aiotaan päästä molemmat samaan kaupunkiin. 😃 Helsinki on todennäköisesti Tamperetta vaikeampi, mutta molemmat olisi hyviä vaihtoehtoja maisterivaiheen opintojen osalta. Kummallakaan meistä oo kauheesti mitään, mikä meitä sitoisi Kuopioon, paitsi no työt tietysti, mutta uskotaan siihen, että uudelta paikkakunnaltakin saa sitten töitä kun sen aika on. 😊 Tampereella asuttiin yhdessä vaiheessa vähän aikaa kun poikaystäväni oli siellä kesätöissä, joten se olisi jo entuudestaan tuttu kaupunki.. Mutta tätä ehtii vielä pohtia moneen kertaan ennen kuin haun aika koittaa 😃 Mukavaa päivää ja loppuviikkoa!
merenhelmi
,
Heippa! Ompas mukava kuulla! Kiitos kovasti. Palaute on aina arvokasta! Blogin ulkoasu piti mun muuttaa jo pitkän aikaa sitten, mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan. Ja onhan tää nyt sellainen siistimpi ja selkeämpi onneks 😊 Toki tästä saisi vieläkin paremman, mutta jossain vaiheessa sitten mietin taas parannuksia 😊 Opinnot ovat sujuneet ihan hyvin, kiitos kysymästä, tosin pientä stressiä täällä on päällä, että saanko kaikki kurssit valmiiksi ja miten aika riittää, mutta pitää vaan ajatella, että päivä kerrallaan. Vielä pitäis aloittaa muutamia uusia kursseja ja on välillä vähän sellainen olo, että hohhoijaa, alkaispa jo kesäloma 😃 Mukavaa viikkoa ja kevättä sinnekin 😊
Jade
,
Siis aivan ihania kuvia, olet niin kaunis
Leena
,
Moikka, riippuen millaisiin töihin haluat valmistuttuasi suosittelen lämpimästi siirtymistä Tampereelle tai Hesaan. Jos sinulla on kielitaidon tai kielen puhumisen kanssa (englanti, tms) parannettavaa, miettisin myös, miten sen hoidat kuntoon. Hyvää kevättä!
merenhelmi
,
Hei Leena! Kiitos kommentistasi ja ajatuksistasi 😊 Ja olen samaa mieltä! Olenkin itseasiassa alkanut opiskelemaan vapaa-ajalla englantia entistä enemmän (lukemaan englanniksi kirjoja jne), koska yhtenä mun tavoitteena olisi kehittyä nimenomaan englannissa ja puhua sitä sujuvammin 😊 Sekin helpottaa kun suurin osa kursseista, mitä käyn koulussa, on englanniksi, joten sitä tulee väkisinkin luettua usein monta tuntia päivässä. Yhtenä mun haaveena olisi hakea työpaikkaa valmistumisen jälkeen ulkomailta, joten siitäkin syystä on tosi tärkeää kehittyä englannissa 😊 Mukavaa kevättä ja kiitos 😊
merenhelmi
,
Kiitos Jade 😊
Iina
,
Tampereella on tosi kiinnostavan oloisia maisteriohjelmia, mm. vastuulliseen liiketoimintaan keskittynyt! Jos opiskelisin kaupallista alaa niin hakeutuisin varmasti sinne 😊
merenhelmi
,
Kiitos viestistä! 😊 Ja jep, niin oon kans katsonut! 😊
Leena
,
Hienoa! Hyvää kevättä!
merenhelmi
,
Kiitos 😊