Onnistunut ilta

Hei ja kaunista huomenta <3 Voin sanoa, että ilta oli oikeesti todella onnistunut. Ehkä parhain kaikista, oli tosi mukavaa. Meillä ei ollut mitään suunnitelmia ja aina silloin illat ovatkin kaikista ikimuistoisimpia ja kaikin puolin onnistuneimpia. Ajattelimme, että lähdemme vain Amarilloon, mutta loppuillan suunnitelmat olivat illalla aivan auki. Mietimme vain, että katsotaan, mitä keksitään. 
Laittauduttiin noin tunnissa ja siltikin tuli niin kiire.. Minä juoksin pitkin Aneten ja Alexin asuntoa, viime hetkellä vielä vaihdoin asuakin. Lähdin korkkareissa, farkuissa ja kauluspaidassa syömään, tanssimaan lähdettäessä vaihdoin valkoiseen juhlatoppiin ja matkassa oli maailman ihanin iltalaukku. 
Mentiin Amarilloon syömään noin kuuden maissa ja sieltä kohti yökerhoa keskiyön aikoihin. Amarillossa vierähti hetki jos toinenkin.. Siellä ollessamme seuraamme liittyi meidän todella mukava kaveri, jonka kanssa juttelimme koko illan. Sain Anetelta aivan ihanan syntymäpäiväjuoman ja yhdeltä mieheltä vielä toisenkin.. Pöytään vain ilmestyi lempijuomani. :D Mutta tyttöporukalla istuttiin koko ilta ja juteltiin todella paljon, oli ihana vain höpötellä ja juoda hiukan hyvää luomuviiniä. 
Puoliyön aikoihin lähdimme hipsimään kohti Escapea.. Onneksi Aneten laukusta löytyi kortti, jolla pääsimme kaikki jonon ohi ja innoissamme kipitimme korkkareissa keskelle tanssilattiaa. Kaikki minut tuntevat tietävät, etten tykkää niinkään baarissa käymisestä, mutta eilen oli ihan älyttömän hauskaa. Tanssimme aivan täysillä ja vietimme illan, josta jäi paljon hyviä muistoja. Vielä tulevaisuudessa tytöt uusiksi, eikö vain. :) Ehkäpä jo lähiaikoina? :) 
 
Tänään heräsimme noin kymmenen aikoihin, mentiin nimittäin nukkumaan vasta kolmelta! Ihme juttu, mutta nyt ei väsytä oikeastaan ollenkaan. Olen juonut koko aamun vihreää teetä, tunnen taas olevani elävien kirjoissa. Saunottiin pitkän kaavan mukaan, tehtiin hiusnaamiot ja nyt on hyvä olo! Syntymäpäiväni jatkuu nyt meikkaamisella, hyvällä kahvilla ja  shoppailulla. Viimestään illalla lähden täältä Anetelta ja Alexilta kotia kohti.

Ps. Clipperin teet ovat eniten mieleeni<3

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Anonyymi
,
Olet todella kaunis tyttö ja postauksiasi on aina ilo lukea! Muuten, mitä ihanaa huulipunaa sinulla on aina kuvissa? Näyttää ihanan raikkaalta. Olen itse etsinyt samankaltaista sävyä.Kaikkea hyvää sinulle!
merenhelmi,
Ei oikeastaan 😊 juon paljon vettä aina pitkin iltaa ja etenkin ennen nukkumaan menoa 😊
www.blogger.com/profile/015246971550904167
merenhelmi,
Kiitoksia todella kauniista sanoistasi <33 😊 pirist päivää todella 😊

Kiitos 😊 <3
www.blogger.com/profile/015246971550904167
merenhelmi,
Puhelimella on niin vaikea kirjoittaa 😃

Piristit piti kirjoittaa 😊
www.blogger.com/profile/015246971550904167
Anonyymi
,
mistä tota clipperin teetä voi ostaa? Juotko muuta kuin vihreää teetä, esim. musta tee?
Dahlia,
Tätä lukiessa tulee onnellinen olo ja hymy nousee kasvoille! Lahjakkaasti myöhästyneet synttäri onnittelut myös <3
www.blogger.com/profile/156885925225925565
merenhelmi,
Kiitoksia todella paljon.<3 Olet kyllä kultainen ihminen Dahlia 😊
www.blogger.com/profile/015246971550904167
merenhelmi,
Veera kiittää.<3 😊 Kiitos kommentistasi. Minulla on käytössä paljon eri huulipunia. Lähiaikoina olleissa kuvissa olen käyttänyt Lancomen tummanpunaisia huulipunia. 😊

Samoin sinulle! 😊
www.blogger.com/profile/015246971550904167
merenhelmi,
Esimerkiksi Jyväskylässä Clipperin teetä myy Katriinan kauppa. Clipperin teetä löytyy myös marketeista, kuten Citymarketista.

En juo mustaa teetä, muuta kuin joskus todella harvoin. Juon useimmiten yrttiteetä, valkoista teetä, tai vihreää teetä. Vihreä tee on lempparini. 😊

Mukavaa päivänjatkoa. 😊
www.blogger.com/profile/015246971550904167
Hetkiä,
Kiitos teille, mulla oli tosi mukava ilta <3 Otetaan toki uusiksi 😉
www.blogger.com/profile/089587308165601694