Päivän kuulumisia

Aamulla mentiin tohon lähirantaan muutamaksi tunniksi, käytiin uimassa, jonka jälkeen lähdettiin kävelemään kohti Kestelin kylää ja paikallisten suosimaa (ihanaa) lounaspaikkaa. Tässä muutamia kuvia matkalta kun käveltiin sinne (tosin osa matka sinne mentiin linkillä, me laiskamadot :D)

Söimme siellä hyvää ruokaa.. (Itse valitsin salaatin ja kasvisrullan, joka ei näy kuvassa)


Ylläolevissa kuvissa näkyy osa meidän tämän päiväisestä ruuastamme. Menimme paikallisten lounaspaikkaan Kestelin kylään.
Meidän neljän henkilön lounaan hinnaksi tuli yhteensä euroissa noin seitsemän-kahdeksan euroa, eli noin 2 euroa jokaiselta. Tosi halpa! Meidän neljän henkilön lounaaseen kuului: Yhteensä 4 rullaa (osa kanarullia ja osa kasvisrullia), kaksi annosta riisiä ja perunapataa, iso salaattiannos, lämpöistä vastapaistettua leipää, jugurttijuoma, 2 isoa vesipulloa, sekä teet neljälle henkilölle.

Syömisen jälkeen mentiin rannalle (oli tosi kuuma!), käytiin kaupasta hakemassa limsaa ja suklaata ja suunnattiin takaisin rannalle :D Kunnon rantaloma tää on tosiaan.. Äsken käveltiin vielä METRO nimiseen kauppaan, jonka jälkeen istuttiin kaikessa rauhassa parvekkeella, syötiin herkullista porkkanakeittoa ja juotiin inkivääriteetä. Ja nyt nukkumaan! Hyvää yötä <3 Huomenna uutta postausta luvassa!
 

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Mona,
Laapa,
Ihanalta kuulostaa loma ja mahtavia kuvia:) haasteen jätin sulle blogiini!
www.blogger.com/profile/047311421773552911
Anna,
merenhelmi,
Mona:
Voi kiitos Mona! 😊<3

Laapa:
Kiitoksia paljon 😊 Aijaa! Täytyy käydä katsomassa se ja toteuttaa kun pääsen kotiin! 😊

Anna:
:D kiitos<3
www.blogger.com/profile/015246971550904167