Palmaan!

Eilen varasimme matkan rakkaan ystäväni kanssa Espanjaan Mallorcalle Palman kaupunkiin ja tänään otamme suunnan kohti lentokenttää! Tämä on kolmas yhteinen Espanjan matkamme Aneten kanssa ja niistä jokainen reissu tähän saakka on ollut enemmän kuin ikimuistoinen... Olemme molemmat käyneet Palmassa aikaisemminkin ja tykänneet kaupungista kovasti. Vielä on kuitenkin paljon näkemättä ja kokematta, joten olisin tosi kiitollinen jos teillä olisi jotain vinkkejä Palman suhteen, esimerkiksi ravintolavinkkejä? Kiitos jo etukäteeen :)
Kuvia ja kuulumisia on luvassa Mallorcalta, meillä molemmilla on kamerat ja kannettavat matkassa. Myös luonnoksissa odottelee muutamia postauksia viikonloppua ja ensi viikkoa varten.

Tykkää-merkinnät

Kommentit

merenhelmi,
Pyrin aina vastaamaan kaikkiin kommentteihin ajan kanssa ja huolellisesti, mutta väistämättä joskus jää vahingossa joitakin välistä. Etenkin jos vanhoihin postauksiin tulee kommentteja, niin ne voi jäädä valitettavasti joskus huomaamatta. Mutta kiitos kommentistasi, sekä palautteestasi. Pyrin jatkossa olemaan entistä tarkempi kommenttien kanssa. Bloggaaminen vie todella paljon aikaa, mutta kommentteihin vastaaminen on blogin tekemisessä yksi tärkeimpiä asioita.

Ja minulle voi tottakai lähettää myös sähköpostia jos on jotain tärkeämpää asiaa / kysyttävää. Sähköpostit eivät yleensä jää kuitenkaan niin helposti huomaamatta 😊 Olen pahoillani jos minulla on jäänyt vastaamatta joihinkin kommentteihin.

Tänään istun monta tuntia Onnibussissa kun mennään Aneten kanssa kohti Helsinkiä ja odottelemme lentokentällä pitkän aikaa lentoa. Ehdin siis käymään toivottavasti kaikki kesäkuun postaukset läpi ja vastaamaan sellaisiin, jotka ovat jääneet vahingossa huomaamatta.

Kiitos kuitenkin sinulle ja mielestäni kommenttisi oli vähän yliampuvasti ilmaistu "et vastaa ikinä". Pyrin tekemään blogia niin hyvin kuin pystyn tällä hetkellä, mutta ymmärrän, että kommentteihin vastaaminen on oikeasti tärkeimmistä asioita tässä hommassa ja pyrin tästä lähtien vastaamaan niihin nopeammin.

Mukavaa kesänjatkoa!
merenhelmi.indiedays.com
merenhelmi,
Hei,

Olen nähnyt poikaystäväni tänä kesänä tasan 3 kertaa. Minulla on tarkoituksena toteuttaa postaus heti kun näemme poikaystäväni kanssa uudelleen 😊 Pitkästä välimatkasta ja töistä johtuen olemme nyt tavanneet näin harvoin. Ajattelin toteuttaa postauksen niin, että kirjoitamme sen yhdessä. Se on kuitenkin postauksen idea.

Aion tottakai toteuttaa kyseisen postauksen. Se on minun blogin "to do" listalla ensimmäisten joukossa.
merenhelmi.indiedays.com
Marielisa
,
Oikein ihanaa ja ikimuistoista matkaa teille molemmille! ❤️ Rentoutukaa & Nauttikaa!
merenhelmi,
Kiitos kovasti! 😊 Ihanaa päästä rentoutumaan ja noin hyvässä seurassa vielä <3
merenhelmi.indiedays.com
Elisa
,
Itse kävin Palmassa jo kolme (hui) kesää sitten yhden päivän ostosreissulla. Valtaisat Zara ja Mango tuli koluttua niin tarkasti, ettei aikaa kovin paljon muuhun jäänytkään 😉 Ostoksillehan voi toki myös suunnata Porto Pi-ostoskeskukseen.

Palma Aquarium onkin sitten yksi Euroopan suurimpia ja kierros oli oikein mahtava kokemus, vaikkei kaloista niin piittaisikaan - vesiputous, orkideoja, koralleja, valtaisa haitunneli.. Toki hieman kauempana Palmasta on myös Marineland, jossa järjestetään sekä delfiini-, hylje-, että papukaijanäytöksiä. Niiden aikatauluista kannattaa tosin ottaa etukäteen selvää.

Ruokapaikkoja Palmassa on pilvin pimein, enkä kuollaksenikaan muista enää missä itse tuli syötyä. Oikein ihanaa reissua, Palma on viihtyisä kaupunki! 😊
merenhelmi,
Hei Elisa ja kiitos paljon vinkeistä 😊 Itse en ole käynyt ollenkaan tuolla Porto Pi-ostoskeskuksessa, mutta täytyy katsoa jos sinne ottaisi suunnan jokin päivä! Muistatko muuten, että oliko siellä MassimoDuttia? Tai voin toki sen tarkistaa netistäkin! Mietin vaan kun Palman keskustassa on ainakin yksi MassimoDutti niin voisi käydä toisessakin liikkeessä kun niiden valikoima kuitenkin vaihtelee hiukan liikkeittäin, että mitä koko on vielä jäljellä ym..

Täällä me istuskellaan lentokentällä ja odotellaan aamu viideltä aukeavaa lähtöselvitystä. Kerrankin ollaan ajoissa 😃
merenhelmi.indiedays.com
Krisse
,
Massimo Duttin liikkeet löytyvät niin Palman keskustasta kuin Porto Pi-ostoskeskuksesta. Mun paras ystävä asuu Palmassa ja itse käyn siellä todella usein. Jos mulla on aikaa niin voisin yrittää kirjoittaa vinkkejä sulle. Harmi kun tää teidän lähtö on jo nyt, seuraavan kerran oon nimittäin vapaalla vasta ensi viikolla. Hyvää lomaa, Palma on ihana kaupunki ja shoppailumahdollisuudet on loistavat!
merenhelmi,
Kiitos todella paljon viestistäsi! 😊 Käytiinkin eilen siinä keskustan Palman liikkeessä ja olisi tosi mukavaa käydä siellä ostoskeskuksenkin liikkeessä 😊 Kiitoksia vielä kerran vinkeistä ja oikein hyvää päivänjatkoa 😊
merenhelmi.indiedays.com
Ruusunen
,
Minäkin suosittelen Porto Pi nimistä ostoskeskusta! 😊 Löytyy paljon eri liikkeitä.
merenhelmi,
Kiitos ruusunen kommentista <3 Me suunnataan tonne ostoskeskukseen varmaan heti maanantaina! 😊
merenhelmi.indiedays.com