parasta vuodessa 2015

Vaikka vuosi on jo vaihtunut uuteen, haluaisin kuitenkin vähän muistella vuotta 2015, mitä kaikkea se pitikään sisällään? En olisi kyllä rehellisesti sanottuna vuosi sitten uskonut, mitä kaikkea tämä vuosi tulee pitämään sisällään, monia sellaisia asioita, joita en tule varmasti koskaan unohtamaan. Ihan ensimmäisenä tulee mieleen Lontoon matka ja koulupaikan avautuminen.

Asia, josta olin erityisen kiitollinen?
Perheestä ja rakkaista ihmisistä. Omasta kasvimaasta perheen luona ja puhtaasta ruuasta kuten metsästä itsekerätyistä mustikoista.

Vuoden paras päätös?
Liikunnan siirtäminen aamuun ja nukkumaanmenon aikaistaminen. Tosin tällä hetkellä unirytmi ei ole yhtään kohdillaan, mutta täytyy taas totutella parempaan rytmiin...

Vuoden lajit?
Lenkkeilykuntosali ja jooga.

Mitä muutoksia vuosi toi?
Koulun aloittaminen ja myös se, että aloitin pitkästä aikaa tekemään töitä opiskeluiden ohessa. Yllätyin taas siitä, miten paljon aikatauluttamista vaatii se, että opiskelee, käy töissä ja tekee blogia. Sen lisäksi pitäisi vielä yrittää keretä liikkua aina jossain välissä, varata aikaa rakkaille ihmisille, siivota, tehdä ruokaa jne huh! :D Onneksi tykkään kaikesta mitä teen, niimpä arki rullaa ihan mukavasti.

Yksi muutos oli myös uuteen asuntoon muuttaminen marraskuussa.


Vuoden reissu?
Netflixin järjestämä ikimuistoinen Lontoon reissu, johon pääsin ainoana suomalaisena mukaan. Postauksia kyseisestä Lontoon reissusta löytyy mm. täältätäältätäältätäältätäältä ja täältä.

Kaikista ikimuistoisin hetki oli kyllä se kun päästiin näiden vanhojen autojen kyytiin ja ajeltiin ympäri Lontoon keskustaa :) Sitä en unohda varmasti koskaan.

Mieleen jäi myös myös se hetki kun sain keväällä kaikki avoimen kurssit valmiiksi, mulla alkoi loma ja yllätin poikaystäväni varaamalla meille äkkilähdöt lämpöiseen.

Toinen äkkilähtö tehtiin alkysyksyllä äidin, kummitädin ja poikaystäväni kanssa. Oltiin silloinkin Turkissa ja siellä oli silloin kyllä oma "tunnelmansa" kun mielenosoituksia ym. mahdollista levottomuutta sattui olemaan kyseisessä paikassa lähes joka ilta, mutta eipä se meidän lomaan sinäänsä kauheesti vaikuttanut. Enää en lähtisi kyseiseen paikkaan lomalle, se on jo nähty, aika moneen kertaan haha :D
(Kohta kolme vuotta yhdessä...) <3
Vähän pelotti istua tossa :D 

Vuoden saavutus:
Unelmien opiskelupaikka avautui. En unohda varmaan ikinä sitä hetkeä kun kirjauduin opintopolkuun ja siellä se oli: "hyväksytty". En saanut sanaa suustani. Sen eteen oli tehty niin paljon töitä. Ikinä ei pidä luovuttaa.

Missä ylitin itseni?
Lähdin ensimmäistä kertaa elämässäni matkalle yksin ja "jouduin" käyttämään paljon englantia, kieltä, joka ei ole vahvuuteni. Olin aina vähän jännittänyt englannin puhumista ja sen reissun aikana kynnys puhua englantia tuntemattomien ihmisten kanssa madaltui. Siitä lisää täällä postauksessa. Reissun jälkeen innostuin opiskelemaan sitä enemmän ja halu kehittyä kyseisessä kielessä on suuri.


Asia, josta innostuin?
Mm. joogaamisesta, meditoinnista ja juoksemisesta. Edellistä vuotta enemmän myös ravintoon liittyvistä asioista. Koko vuoden olin pitkälti kasvisruokavaliolla ja jätin mm. maitotuotteet ja sokerin ihan minimiin. Täytyy sanoa, että myös proteiinipannareista, joita tuli tehtyä loppuvuoden ajan ihan kiitettävästi :D

Mitä uutta kokeilit? 
Tein yhteistyössä JamoSportin kanssa FirstBeat -hyvinvointianalyysin, josta sain arvokasta tietoa omasta hyvinvoinnistani ja kehoni toiminnasta. Postausta aiheesta löytyy täältä.

Ja toisena juttuna Clip on -hiustenpidennykset, joihin tykästyin oikeasti hurjan paljon. Yllätyin siitä, miten luonnollisen näköiset ja kuitenkin huomattavasti tuuheammat hiukset voi saada aikaan ihan muutamassa minuutissa, eikä edes poikaystäväni tajunnut, että mulla oli hiustenpidennykset!


Paras kesämuisto?
Ehdottomasti äidin, kummitädin ja tyttöjen kanssa marjastaminen ja luonnossa oleminen! Oltiin käytännössä koko elokuu sähköttömällä mökillä ja käytiin joka päivä / lähes joka päivä mustikassa tai vatussa.

Vuoden hotelli?
Brown's hotelli Lontoo, josta postausta löytyy täältä. Tunnelmallinen ja kaikinpuolin todella laadukas hotelli. Voin lämmöllä suositella kyseistä hotellia, jos suunnitelmissa on matka Lontooseen. Esimerkiksi häämatkalaisille tämä voisi olla ihana valinta. 


Vuoden tuote?
Olympus Pen Lite -kamera ja Nespresso kahvikone. Molemmat olivat lähes päivittäin käytössäni.


Vuoden reseptit?
Aika paljon tuli tehtyä smoothieta, salaatteja ja kasviskeittoja. Hyviä välipalavinkkejä löytyy mm. täältä, vihersmoothien ohjeita ainakin täältä ja täältä, sekä herkullisen porkkanakeiton ohje täältä. Kesällä tein käytännössä päivittäin erilaisia ja terveellisiä salaatteja.


Vuoden elokuva?
Pedro Almodóvarin käsikirjoittama ja ohjaama All about my mother -elokuva oli mieleenpainuva ja laittoi kyllä ajattelemaan tärkeitä elämän asioita. Suosittelen.


Vuoden mieleenpainuvin treenikokeilu:
Käsilläseisonnan harjoittelu, jossa on edelleen kehittymisen varaa :D Ja toinen juttu, mitä olen tehnyt aikaisemminkin, mutta mistä innostuin uudelleen: putkirullaus. Tänä vuonna haluaisin kokeilla suppausta!

Toteutuin tällaisen samantyylisen postauksen myös vuosi sitten, se löytyy täältä.

Tänä vuonna... 
 ...haluan elää hetkessä ja toteuttaa rohkeasti niitä asioita, joista haaveilen :) 

Tykkää-merkinnät

Kommentit

merenhelmi,
Moikka ja kiitos kovasti 😊 Palautteet ja ajatukset blogista ja sen kehittämisestä ovat aina tervetulleita. Tosin en oikein "koe omakseni" kirjoittaa blogissani elämän jostain kauhean raskaista asioista, mutta ehkä jotain syvällisempiä ajatuksia voi silloin tällöin täällä blogin puolella olla. 😊 Mutta esimerkiksi vanhenemiseen liittyen, en usko, että tulen kokemaan sitä mitenkään ns. pelottavana asiana, se on kuitenkin luonnollinen osa elämää ja jokaisella edessä.
www.blogger.com/profile/015246971550904167
Anonyymi
,
Hei ja kiitos vastauksesta! 😊 ymmärrän tietysti,että blogin haluaa pitää positiivisena. Haluaisin täällä kommenteissa kysyä näkemystäsi asiaan: olen itse siinä asemassa,että äitini kuoli äkillisesti ja sen seurauksena olen joutunut pohtimaan kuolemaa pääsemästä mihinkään tulokseen tai näkemykseen. Haluaisin tietää,mitä noin positiivinen ihminen ajattelee asiasta? Vaikka se olisi luonnollista, en voi ymmärtää,kuinka meistä elävistä olennoista tulee vain tuhkaa ja osa historiaa. Kun kommentoin, ajattelin, että saisin lohtua sinun näkemyksestäsi. 😊 ♡ sinulle, jos viitsit vastata!
Sanna,
Ihania kuvia!! Noi kesäkuvat pisti kaipaamaan niin kesää! 😊

http://sannalandia.blogspot.fi/
www.blogger.com/profile/027848089754281921
Lempi,
Aivan ihana postaus ja siis vau mitä kuvia!!<3
www.blogger.com/profile/170235669398650709
Anonyymi
,
Hei ja pahoittelen jo etukäteen jos kommenttini tulee kahteen kertaan,sillä en ollut varma lähetinkö edellisen! 😃 Kiitos vastauksestasi! 😊 ymmärrän erittäin hyvin, että blogin haluaa pitää positiivisena. Itse olen syvästi pohtinut näitä asioita, sillä äitini kuoli äkillisesti. Haluaisin näin kommentin muodossa kuulla sinulta ajatuksia kuolemasta. Minulle se on suuri pakokauhun tunteen tuottaja, sillä en voi sitä käsittää. Onko kuoleman jälkeen enää muuta kuin tyhjyyttä? Mikä järki tässä kaikessa on, käydään täällä kääntymässä ja ollaan vain pieni osa historiaa, jOllin ajan saatossa meistä tulee tuhkaa ja katoamme tuuleen. Ajattelin laittaa sinulle aiemmin kommentin, sillä voisin saada sinunlaiselta myönteiseltä ihmiseltä uusia näkökulmia asiaan,ymmärrän jos aihe on liian syvällinen. Kiitos jo etukäteen ♡♡
Anonyymi
,
Kauniita kuvia! Tiedoksi vain, että Turkki on täynnä mielettömiä nähtävyyksiä ja on oma lemppari matkakohde. Alanyaan en astuisi jalallakaan, siellä kun ei tunnu muuta kuin turisteja olevan:D ei mitään "aitoa". Suosittelen käymän Istanbulissa!! Se on ihana kulttuurien sulatusuuni, josta löytyy kaikille jotain. Siellä voit yhdistää kaupunki ja rantaloman ja siellä on mielettömän hyviä ravintoloita ja kahviloita. Täydellinen kaikinpuolin <3
merenhelmi,
Heippa ja kiitos kommentistasi! 😊

Tarkoitin postauksessa, että en lähtisi enää Alanyaan lomalle, mutta voisin hyvinkin lähteä joskus käymään esimerkiksi Ankarassa tai Istanbulissa. Tottakai ymmärrän hyvinkin, että esimerkiksi Istanbul on täysin erilainen kuin turistirysä Alanya. Alanyan keskustasta kun lähtee jo noin 10-15 km pois päin (Obasta vielä eteenpäin) esimerkiksi vuorille ja maaseudulle, näkee jo ihan erilaista elämää... Eihän se Alanyan keskusta turistibaareineen todellakaan mitään ns. "oikeaa" näytä... 😊
www.blogger.com/profile/015246971550904167
merenhelmi,
merenhelmi,
Anonyymi
,
Eri anonyymi paikalla. Tuntuu, että vaadit tästä aiheesta postausta. Ehdottaminen on mielestäni ok, mutta bloggaaja itse päättää, mistä kirjoittaa, joten vaatiminen on outoa.
Olen vieläpä samassa tilanteessa, kuin missä sinä kerrot olevasi: myös oma äitini on kuollut. Luen mielelläni positiivisia blogeja, ja jos koen tarvitsevani myötätuntoa tai kannustusta, käyn kaverin kanssa kahvilla tai etsin kunnon vertaistukea.
Oman vanhemman kuoleman ajatteleminen ei ole yhtään mukava juttu. En halua tuputtaa ihmisille ajatusta ko. asiasta enkä vaadi heitä kertomaan omia näkökulmiaan asiaan. He kysyvät jos haluavat tietää, ja he myös kommentoivat jos kokevat sen tarpeelliseksi.
Kannustan aina mun ympärillä olevia ihmisiä olemaan onnellisia siitä, mitä heillä on. Turha murehtiminen ja vaikeiden asioiden pyörittely ihan muuten vain syövät jaksamista, eli se on turhaa ellei tilanne siihen pakota.
Kiitos Veera, että sun blogi on positiivinen ja täällä on "kevyt" tunnelma. Tänne on kiva tulla lukemaan kuulumisia, kun oma pää on painava. Kiitos!
Ja kaikille, jotka voi, halatkaa äitiä ja kertokaa kuinka rakas hän on sinulle. <3