pieniä haaveita

Yksi lukijoistani laittoi minulle toiveen tässä vähän aikaa sitten, että voisinko tehdä postauksen niistä tuotteista, joista haaveilen minun ja poikaystäväni asuntoon. Kyseinen postaustoive osui kyllä hyvään saumaan, sillä viime aikoina olen aika usein selaillut eri merkkien valikoimia ja miettinyt, että mitä me tarvittaisiin, sekä haluttaisiin hankkia pikkuruiseen boksiimme. Rehellisesti sanottuna en ole vieläkään osannut päättää pysyviä verhoja, pussilakanoita, pyyhkeistä puhumattakaan. Värimaailmaltaan haluaisin ehkä kallistua asunnon sisustamisessa maanläheisiin sävyihin, mutta sekin on vielä vähän auki. Lexingtonin tuotteista tykkään kuitenkin hirmuisesti ja kyseiseltä merkiltä voisin kotiuttaa vaikka nämä kaikki ihanuudet.
Kokosin tähän postaukseen joitakin omia lemppareitani Lexingtonin valikoimasta. Astioita en tarvitsisi yhtään enempää, vaikka näistä kupeista olisikin ihanaa siemailla aamukahvia. Beige-valkoiset pyyhkeet olisivat tosi kauniit kylpyhuoneessa ja noihin suloisiin pussilakanoihin kömpisi enemmän kuin mielellään pitkän päivän päätteeksi. Keittiöpyyhkeitä tarvitsisin lisää ja siniset sellaiset sopisivat nätisti keittiössäni paljon näkyviin Taika-astioihin... Kunhan omat ajatukset asunnon sisustamisen suhteen tästä selkeytyy, haluaisin kovasti hankkia jotain Lexington-merkiltä.
Lexington , Lexington sisustus , Lexington tuotteet, Lexington tuotteita , Lexington keittiö , Lexington makuuhuone, Lexington koti , Lexington astiat , Lexington tyyny , Lexington pyyhkeet , Lexington kynttilä , Lexington keittiöpyyhe , Lexington pussilakanat , Lexington haaveilua , Lexington haaveita

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Anne
Anne,
Oii, Lexingtonin tuotteet ovat kyllä superkivoja ja mulla onkin nuo ensimmäiset Beiget mukit odottamassa omaan kotiin muuttoa! 😊 Nuo lakanat näyttävät myös tosi kivoilta ja varmasti sopisivat monenlaiseen sisustukseen.

http://justsayinghianne.blogspot.fi/
justsayinghianne.blogspot.fi/
Ruusunen
Ruusunen,
Oi, Lexington on kyllä ihana! 😊 Todella ajaton ja kotoisa tunnelma heidän tuotteissaan. Kiva, että toteutit postauksen. <3
Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229