SUNNUNTAINA

Täällä taas :) Hetki sitten otin muutaman kuvan Mexx puuvillaneuletakista, jonka löysin äidin vaatekaapista perjantainta tullessani kotiin! Tykästyin tähän niin, että olen kulkenut koko pitkän viikonlopun tämä päällä ja illalla taidan pakata kyseisen ihanuuden myös matkalaukkuuni mukaan ;)
Onneksi vielä on kuitenkin sunnuntai ja jotenkin niin hyvä päivä onkin ollut. Nukuin taas luvattoman pitkään, mutta pitkät yöunet onkin näitä viikonlopun parhaita puolia ;) Kun vihdoin viimein sain itseni sängystä ylös, nautin aamukahvin kaikessa rauhassa koneella ja selailin ulkomaalaisten bloggaajien upeita asukokonaisuuksia. Etsin myös uusia aurinkolasiehdokkaita, mutta niistä lisää myöhemmin! Siinä sitten inspiroiduimme äidin kanssa hienoista asukuvista, eikä kauaakaan kun olimme jo matkalla kohti teollisuusaluetta. Siellä saimme otettua mielestäni tosi kivoja, vähän erilaisia otoksia joita laitan blogiin ensi viikolla.
Illalla oli alunperin tarkoitus nähdä yhtä rakasta ystävääni, mutta se siirtyikin ensi perjantaille. Suunniteltiin näin alustavasti, että mentäisiin silloin kahvittelemaan yhteen lempparikahvilaani. Olisi kyllä ihana viikonlopun aloitus :) Mutta nyt jatkan päivääni laittamalla blogipostauksia valmiiksi, tällä kertaa höyryävän valkoisen teen ja herkkujen kanssa ;) Illalla luen sitten puuttuvat tunnit kasaan ja painun ajoissa peiton alle!
Rentouttavaa sunnuntaita kaikille!
Follow me on FACEBOOK / BLOGILISTA / BLOGLOVIN / INSTAGRAM @veeramerenhelmi

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Tiina Eliisa
,
Oih ihanan muhkea neule! 😊 se on kyllä niin mukavaa olla rennoissa vaatteissa. 😊 jotenkin pystyy olemaan paremmin hih 😊 te olette varmaan saaneet ihania kuvia otettua 😊 jään innolla odottamaan niitä 😊 oikein mukavaa iltaa <3
merenhelmi
,
Hei Sara!

Nyt en ymmärtänyt lainkaan laittamaasi kommenttia.

Kirjoitin merkin tohon postaukseen ylös jos joku toinenkin tykästyi neuletakkiin niin tietää, että miltä merkiltä samantyylistä voisi mahdollisesti etsiä.

Mikään merkki ei tee mistään vaatteesta automaattisesti tyylikästä, täydellistä tai mukavaa. Minulla on joitakin lempimerkkejä kuten MassimoDutti, mutta en kuitenkaan tykkää kaikista MassimoDutin vaatteista. Jännä, että ajattelet asian noin. Mutta en ole ikinä ajatellut vaatteiden tyyliä pelkän merkin perusteella. Ja on tietysti merkkejä, jotka yhdistetään enemmän laatuun, kuin jotkut toiset merkit..

Tämän postauksen neuletakin olen todennut ihanaksi päällä kun istun ja luen pääsykokeisiin ja teen koneella blogihommia. Täydellinen kotiviikonlopuiksi ja kouluun kun haluan pukeutua lämpimästi.
Kata
,
Toi neule näyttää ihanalta ja olet niin kaunis! 😊 <3
Sun sunnuntai kuulostaa oikein kivalta ja innolla odotan niitä vähän erilaisia asukuvia! 😊
Oikein ihanaa illan jatkoa! 😊 <3
veeralalala,
Oi, tosi ihana neule! Ja muutenkin ihanan hyväntuulinen postaus, Veera sinussa on sitä positiivisuutta! 😊 Hyvää alkavaa viikkoa! 😊
www.veeralalala.blogspot.com
Ruusunen
,
Söpö muhkea neule! 😊 Kotivaatteet on ihana sujauttaa päälle pitkän päivän jälkeen, varsinkin viikonloppuisin voi vaan oleskella pörrönutturalla välittämättä katseista, hih. 😊
merenhelmi
,
Oi kiitos 😊 Ja niimpä! <3

Rauhallista sunnuntai-illan jatkoa sinulle Ruusunen 😊
merenhelmi
,
Kiitos tästä hymyn huulille tuovasta kommentista 😊

Energistä ja hyvää alkavaa viikkoa sinnekin 😊
merenhelmi
,
Kiitos Kata <3

Keksimme tänään äidin kanssa paljon kivoja kuvaustaustoja. Suunnittelimme myös, että alamme kuvailemaan enemmän asuja yhdessä 😊

Kiitos samoin sinulle! 😊 Mä alan tässä vielä pakkailemaan kun huomenna on niin aikainen herätys, että mielummin pakkaa illalla kuin aamuviideltä :/

Kiva kun kommentoit 😊
merenhelmi
,
Jep, tuleekin aina välillä kurkattua niin siskojen kuin äidinkin vaatekaappiin. Voi tehdä jotain kivoja löytöjä ja ottaa lainaan jotain vaatteita - mukavaa vaihtelua 😊
merenhelmi
,
Hei Tiina Eliisa ja kiitos sinulle kun laitoit kommenttia ja piristit iltaani 😊

Kuvasimme vähän erilaisessa ympäristössä ja suunnittelimme myös seuraavia kuvausympäristöjä ensi viikkoa ajatellen. Kivaa vaihtelua kun kuvailee asuja eri paikoissa! 😊

Tunnelmallista illanjatkoa <3