Terassipäivä

Tänään ollaan vietetty siskojen ja äidin kanssa terassipäivää tässä omalla terassilla. Vaikka tekisi mieli olla koko ajan jossain menossa, on tää niin rentoa ja mukavaa viettää aikaa myös oman perheen kanssa kaikessa rauhassa, tekemättä oikeastaan mitään. Raahattiin itsemme tänne jo heti aamusta, enkä ole tainnut liikkua tästä mihinkään koko päivänä (paitsi ottamaan muutaman kuvan tämän päivän meikistä.) Päivän ohjelmaan on kuulunut oikeastaan vaan lehtien selailua, kivennäisveden ja yrttiteen juomista, sarjojen katsomista Surface Pro -laitteella, auringonottoa, herkuttelua (paljon pilkottuja kasviksia dipin kera, itsetehtyä jäätelöä, lettuja..) Mitä mä muuten sanoinkaan eilen siitä mun herkuttelusta, haha :D Noh nyt on loma! ;)
Tällaisina päivinä, kun oon vaan kotona, en yleensä meikkaa paljoa, jos ollenkaan. Yleensä levitän vaan Lumenen BB-voidetta. Tänään innostuin kuitenkin meikkaamaan vähän enemmän ja kokeilemaan samalla uutta Oriflame The ONE Illuskin Concealer -peitevoidetta, jota minulla on myös näissä kuvissa. Se häivyttää juonteita ja värivirheitä: tummia silmänalusia, näppyjä ja ihon punoitusta. Olen pitkään halunnut testata kyseistä tuotetta, koska minulla on käytännössä aina aika tummat silmänaluset ja näin ensimmäisen kokeilukerran jälkeen se vaikutti kyllä hyvältä tuotteelta!
Mutta nyt haen tämänhetkisen lempparikirjan käteen ja jatkan lukemista sekä auringosta nauttimista! Ihanaa kesäpäivää kaikille!
Follow me on FACEBOOK / BLOGILISTA / BLOGLOVIN / INSTAGRAM @veeramerenhelmi

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Myy
,
Minäkään en kyllä nähnyt mitään tuollaista noissa kuvissa. Sinkkuelämää-sarjan Carriella sen sijaan näkyy sarjan jaksoissa hyvinkin selvästi, eikä sekään ole mikään juttu.
merenhelmi,
Samaa mieltä!! 😊 Ja tiedän, että monet pienirintaiset käyttävät ihan tarkoituksella toppeja, joista näkyy läpi. Mielestäni siinä ei ole mitään! Tottakai voi käyttää! 😊

Täytyy sanoa, etten oo edes tätä asiaa ajatellut koskaan! 😊

Mulla on pienirintainen mummo 67v , eikä hän käytä arkisin liivejä, mitä turhaan 😉

Ihanaa päivää Myy!
merenhelmi.indiedays.com
merenhelmi
IP: 82.99.3.229