toiveita

Olen saanut usein monia postaustoiveita ja pidänkin niistä kirjaa, mutta olen aivan varma, että olen joitakin epähuomiossani unohtanut toteuttaa. Niimpä haluaisin nyt kuulla teitä, että mitä postauksia toivotte? Pääsykokeen jälkeen alan nimittäin toteuttamaan niitä ihan ajan kanssa. Muistaakseni ainakin liikuntaan liittävän postauksen olen luvannut, sekä tarkempia kokemuksia Cutrinin hiustenhoitotuotteista. Olisin niin kiitollinen jos kertoisitte minulle mitä postauksia toivotte, sillä te lukijat olette ihan ehdottomasti parhainta tässä bloggaamisessa, vuorovaikutus teidän kanssanne. Asukuvia on ainakin tulossa rutkasti lisää!
Bloggaajana pyrin aina kehittymään ja senkin takia olen tehnyt päätöksen tulevaa kesää varten: kun saan kunnialla päätökseen tämän opiskeluvuoden kauppatieteiden linjalla Alkio-opistolla, aloitan kesäkuun 4. päivä päätoimisena bloggaajana. Voitte kuvitella, että olen lievästi sanottuna innoissani. Viime syyskuusta lähtien olen tasapainotellut opiskelun ja työn kanssa, mutta kuukauden päästä alan tekemään vain ja ainoastaan blogia (ainakin kesän ajan). Tulevasta syksystä minulla ei ole vielä aavistustakaan, lähdenkö ulkomaille, aloitanko yliopiston, jatkanko avoimessa yliopistossa opiskelua.. Mutta ainakin kesän ajan voin tehdä blogia vaikka aamusta yöhön, ihanaa.
Mutta nyt niitä postaustoiveita tämän postauksen loppuun joko nimellisenä / nimettömänä! :)

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Jenni
Jenni,
Vuittonin laukuista olis taas kiva saada postausta. 😊 Oot postaillut niistä aiemminkin, mutta ois kiva saada päivitystä! (laadusta yms.) Lisäksi myös minä toivon paljon inspiskuvia ja materiahaaveista ois kans kiva lukea.
Merenhelminappi
Merenhelminappi,
Klassinen tyyli on todellakin sun juttu. Mitä jos kiertäisi eri liikkeitä ja butiikkeja, kokeilisi erilaisia asuja ja ottaisi niistä kuvia?
Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229