toivepostaus: kuntosaliohjelmani

Heippa kaikille ja mukavaa sunnuntaipäivää! Olen tainnut luvata jo muutamaan kertaan, että postailen kuntosaliohjelmastani, jonka kuntokeskuksen personal trainer Joona suunnitteli minulle noin kuukausi takaperin. Aloitan näin aluksi kaksijakoisella voimakestävyys-treenillä, josta siirryn muutamien viikkojen harjoittelun jälkeen kolmijakoiseen voimatreeniin. Ajateltiin, että olisi hyvä näin aluksi saada vähän tuntumaa ja tehdä pienemmillä painoilla, jotta kaikki liikeradat jäävät varmasti liikemuistiin ja menevät ihan puhtaasti, sekä oikeaoppisesti ennen kuin siirryn painavampiin painoihin. Itse balettia pitkään harrastaneena koen todella, todella tärkeäksi sen, ettei mikään liike mene ns. väärin ja onkin hyvä kun olen voinut Joonalta varmistaa moneen kertaan, että onko jotain korjattavaa. Jokatapauksessa ohjeistus oli, että treeni olisi kaksi kertaa viikossa, mutta joinakin viikkoina olen innostunut käymään useamminkin. Tavoitteena minulla olisi kuitenkin tehdä kuntosalitreeni näin aluksi vähintään sen kaksi kertaa viikossa, jatkossa 3-4 kertaa viikossa (tai ehkä enemmän, kuka tietää!). Sen lisäksi käyn aika usein ohjatuilla tunneilla, lenkkeilemässä ja välillä uimassa matkaa. Mutta täytyy sanoa, että olen kyllä tosi tyytyväinen, että tänä syksynä olen saanut paremman otteen liikuntaan. Ja tällä kertaa en tee sitä virhettä, että vähentäisin liikunnasta jos on paljon työ- tai opiskeluhommia, se ei ole nimittäin mikään syy olla lähtemättä lenkille tai kuntosalille.
Tavattiin Joonan kanssa ensimmäistä kertaa noin kuukausi sitten ja ennen kun sain treeniohjelmat käsiini, minulle tehtiin kehonkoostumusmittaus, jota rehellisesti sanottuna jännitin aika paljon :D Kahden viime vuoden aikana en ole nimittäin liikkunut lähellekään niin paljoa kuin nuorempana, jolloin harrastin ahkerasti tanssia ja kilpauintia. Jokatapauksessa tällaisesta tilanteesta lähdin liikkeelle lokakuussa ja uusi mittaus tehdään viimeistään puolen vuoden kuluttua, jotta voi katsoa onko tullut muutosta. Parempi olisi, että on tullut ;)

Pituus 157,7cm
Kehon rasvaprosentti: 21,8%
Painoindeksi: 17,6 (nyt enemmän, painan tällä hetkellä ehkä +3kg enemmän kuin lokakuun alussa)
Luustolihasprosentti: 29%
Sisäelinrasvan taso: 2
Lepoaineenvaihdunta (=60-70% päivittäisestä energiankulutuksesta) 1133 kcal.

Alapuolella muutamia tunnelmakuvia kuntosalilta, jotka poikaystäväni nappasi tällä viikolla.
Tässä siis ensimmäinen kuntosaliohjelmistani (joka tosin tehtiin minulle vasta viime viikolla, sitä ennen tein vähän omia treenejä). Kuvasin nyt nämä laput, ajattelin tämän kuntosaliohjelman näyttämisen olevan ehkä helpompi näin, kuin näyttää itse kuvien kanssa? En siis tietenkään tee näitä molempia treenejä samana päivänä, niin jalkatreenille kuin ylävartaloon keskittyvälle treenille on omat päivänsä. Ja molempien tekemiseen menee aikaa noin tunti, ei ole siis paljon arjesta pois :)
Jatkuu toiselle sivulle...
2. Ja ylävartaloon keskittyvä treeni:

Merkatut painot ovat siis niitä joista lähdin liikkeelle lokakuussa, nyt olen nostanut monista jo ylöspäin... :)
Ja jatkuu toiselle sivulle...
Semmoinen projekti minulla on siis meneillään ja tulen päivittelemään aina silloin tällöin myös tänne blogin puolelle liikunta-aiheisia kuulumisia, miten täällä edistytään :)

Kuvat: Kuntokeskus Huippu, Kuopio. Nyt muuten kuukauden treenit (kuntosali + ohjatut tunnit) on kyseisessä paikassa tarjouksessa 39€/kuukausi).

PS! Huomenna on luvassa pitkästä aikaa asukuvia, vielä kolme kappaletta yhdellä kerralla! Pysykää kuulolla! :)

 

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Merru
Merru,
Hei taas!
Hyvältä kuulostaa tuo sun kuntoiluinnostus 😊 Mukavaa, kun jaoit meille lukijoillekin kuntosaliohjelmasi, niistä saa vinkkiä omaankin kuntoiluun.
Itselläni on taas vähän jäänyt tuo liikunan harrastaminen, samaan syyhyn vetoan kuin sinäkin ennen eli opiskeluun.. Ei mukamas ole aikaa lähteä ulos lenkille ja kuntosalikin on niin kallis opiskelijalle. Onneksi tykkään joukkuelajeista ja sählypeleihin olenkin jo tänään menossa. Täytyypä ottaa nyt itseä niskasta kiinni, kun joululomakin alkaa ihan pian, niin olisi taas liikunnalle aikaa. Mitenköhän sen liikunnan saisi ujutettua tähän normaalielämään opiskelujen ja muiden kiireiden keskelle.. Kas siinäpä vasta pulma!
Johanna
Johanna,
Kiitos hyödyllisestä postauksesta! Näitä toivoisin myöhemminkin, kun ohjelma muuttuu! 😊
Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229