Tuskailua

Nyt mulla on lähiaikoina ollut tosi paljon koulujuttuja tehtävänä ja kirjoituksiin lukeminen ei oikeesti oo kovin hyvällä mallilla. Noin kymmenen kirjaa pitäis lukea ennen maaliskuun puolta väliä ja ekan oon saanut puoleen väliin. No mutta onneks oon psykologian jo kerran lukenut ja terveystieto on käsitykseni mukaan aika yleissivistykseen nojaava.

Eilen piti tehdä äidinkielen kirjoitelma ja kuvassa kolmen ensimmäisen tunnin istumisen tulos.. Sain kuin sainkin tekstitaidon kotikokeen joten kuten kasaan yöhön mennessä (ja myönnän, että aamulla jatkoin sitä vielä jonkin verran) mutta aina tuntuu kuin taakka putoaisi hartioilta kun saa yhden työn tehtyä ja palautettua. :D

Oon kuitenkin huomannut, että oon paljon pirteämpi ja iloisempi kun oon ottanut asiakseni liikkua enemmän. Oon sanonut sen tosi monta kertaa täällä blogissa aikaisemminkin, mutta liikkukaa ennen kirjoituksia :)


Oon vähän miettinyt, että ottaisinko reissuun kirjat mukaan. Toisaalta olisi ihana unohtaa koulu viikoksi, mutta sitten mulle tulis kuitekin semmoinen olo jossain vaiheessa, että pitäis lukea.

Siinä vähän pikaisesti (koulu)kuulumisia. Kohta asukuvaa! :)

Tykkää-merkinnät

Kommentit

alisa,
ei vitsi, aina ko kirjotat näistä lukio hommistas nii mua alkaa pelkästään itse ajatus hirvittää, että aijon hakea lukioon 😃 toivottavasti saan itteä nostettua niskasta ja perumaan sellaset typerät ajatukset 😊

http://alisainheaven.blogspot.com/
www.blogger.com/profile/104018810158482526
Anonyymi
,
Mietin tässä, että miks sulle on niin tärkeetä kirjottaa siitä psykologiasta vielä parempi ku M(?)? Oot muistaakseni sanonu et lukion jälkeen lähtisit opiskelemaan kosmetologiksi, nii mitä väliä sillä psykologian numerolla sitte on? 😊 Nii ja jos vielä terveystiedonki kirjotat, nii miksi ylimääräinen reaali jos psykologiasta on tavoite jo niin korkealla?

Ja vielä, että onko sulla jonkunlainen lukusuunnitelma vai luetko vaa fiiliksen mukaan?