vinkit energisempään oloon!




Näin marraskuun loppupuolella monilla tuntuu olevan kiirettä ja stressiä. Omaa jaksamista koetellaan ja energiataso ei välttämättä ole kovin korkealla. On kiirettä töissä ja opiskeluissa, lomaan on vielä aikaa, eikä tämä jatkuva pimeys yhtään helpota asiaa. Itse ainakin huomaan, että juuri nyt joudun antamaan itsestäni jotenkin normaalia enemmän, että saan kaiken aikaiseksi! Tai sitten on vaan kasautunut liian monta isoa projektia liian lyhyelle aikavälille, eikä ole kerennyt kunnolla palautumaan.

Keräsin tähän postaukseen tekemiäni hyvinvointiin liittyviä postauksia. Postauksissa olevien vinkkien avulla energiatasoa saa varmasti korkeammalla ja oloa pirteämmäksi! Kun on liikaa tekemistä, voi lähteä helpommin laiminlyömään niitä oikeasti tärkeitä asioita kuten nappaamaan ylimääräisiä työtunteja yöunesta, juomaan ihan liikaa kahvia, syömään silloin kun kerkeää, eikä silloin kuin pitäisi jne. Kuitenkin ne ovat viimeisiä asioita, mitä pitäisi lähteä tekemään. Pari päivää eivät tee vielä suurta vahinkoa, mutta jos esimerkiksi edellä mainitut asiat jäävät kiireen keskellä "päälle", kostautuu se entistä suurempana väsymyksenä mahdollisesti jo viikon, kahden kuluttua.
1. Tee itse inkivääriteetä, joka piristää oloa ja jossa on runsaasti terveysvaikutuksia. Itsetehty inkivääritee on myös hyvä flunssan karkoittaja! Postaus löytyy täältä.

2. Paljon vinkkejä energisempään oloon ja arjessa jaksamiseen löydät tästä ja tästä postauksesta.

3. Sokeri väsyttää, tekee ärtyisän olon, aiheuttaa riippuvuutta, voi vaikeuttaa keskittymistä jne. Irtaudu valkoisesta sokerista ja kurkkaa postaus makeanhimosta ja karkkilakosta täältä!

4. Mitä lenkkeily tekee terveydelle? "12 hyvää syytä lenkkeillä" -postaus löytyy täältä.

5. "Paras tapa aloittaa aamu" -postaus löytyy täältä. Kyseisestä postauksesta löytyy vinkkejä energisempään päivän aloitukseen. Kun aamulla on hyvällä tuulella, tekee automaattisesti hyviä päätöksiä pitkin päivää.

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Nanne
,
Ihana ja piristävä postaus! Tällaista todella tarvitsee nyt kun on niin pimeetä!
ihmettelijä
,
Milläs mekanismilla sokeri aihetttaa riippuvuutta?
merenhelmi
,
Ihana kuulla. Kiitos! Piristi iltaa 😊 <3
merenhelmi
,
Valitettavasti itse en osaa sanoa, millä mekanismilla näin on. Esimerkiksi täällä sivustolla asiaa perustellaan näin: Useamman tutkimuksen mukaan sokeri vapauttaa aivoissa euforisoivia endorfiineja samalla tavalla kuin jotkut lääkkeet ja huumeet. Sokerin on myös havaittu aiheuttavan niin ihmis- kuin eläinkokeissa samoja oireita kuin huumeet mm. himoa ja vieroitusoireita. Lähde: http://www.anttiheikkila.com/blogi/12-myyttia-sokerista/ Ja tuli tästä mieleen, että Antti Heikkilän kirjoja tulee luettua paljon ja niistä tykkään! 😊 Tosi mielenkiintoisia.
kirsi
,
Sokeriaddiktiota ei ole olemassa.Sokeriin syntyy kyllä himo,mutta se ei ole samaa kuin riippuvuus. Sokeri ei ole haitallista pieninä määrinä,mutta joillakin ihmisillä määrät eivät pysy pieninä. Jos sokeriin olisi sama addiktio kuin esim. heroiiniin ,niin sokeriaddikti piikittäisi sitä suoraan suoneen ja määrät kasvaisivat koko ajan. Prisma sudiossa puhuttiin juuri tästä asiasta tällä viikolla.Kannattaa katsoa niin levitä väärää tietoa. -susanna-
merenhelmi
,
Hei! Kopsasin vain tohon asian Antti Heikkilän terveysklubista. Ylipäätään sokerista ollaan asiantuntijoiden keskuudessa montaa eri mieltä kuten esimerkiksi juuri tosta linkistä tulee ilmi, minkä laitoin edelliseen kommenttiin. En ota kantaa tohon Prisma Studion dokumenttiin kun sitä en oo nähnyt!