paras mamma

Ajattelin näin äitienpäivän kunniaksi julkaista täällä blogissani tekstin äidistäni, jonka olen kirjoittanut neljä vuotta sitten (ja julkaissut täällä blogissani vuonna 2011), eli ollessani 17-vuotias.
Tässä kuvassa minä ja mamma ollaan lähdössä pyörälenkille... 

"Meillä on aina olleet hyvät välit äidin kanssa ja se on mielestäni upea asia. Voin puhua äidin kanssa lähes tulkoon kaikesta ja hän on ihminen kuka on tehnyt eteeni eniten tässä maailmassa. Voin sanoa, että hän on tärkein ihminen elämässäni ja tulee aina olemaankin.
En tiedä onko sattumaa, että ollaan niin samanlaisia. Kun olen elänyt äidin kanssa, olen varmasti senkin takia kiinnostunut niin paljon samoista asioista. Tykätään molemmat liikunnasta, matkustamisesta, sisustamisesta, kosmetiikasta ja niin edespäin. Koska tykätään niin paljon samoista asioista, senkin takia meillä on niin mukavaa viettää aikaa yhdessä. Meillä on myös samantapainen huumorintaju ja tunnetaan toisemme niin hyvin, että usein tiedämmekin mitä toinen ajattelee missäkin tilanteessa.
En olisi tällainen niin kuin nyt olen, ilman äitiäni, en tietenkää olisi. Olen oppinut häneltä monia elämän tärkeitä asioita laidasta laitaan. Hänen ansiosta uskon itseeni ja uskon pärjääväni. Kun jossain vaiheessa lähden sinne Australiaan ja kun muutan omilleni, en epäile yhtään, etten pärjäisi. Hänen opettamiaan käytännön taitoja en tule ikinä unohtamaan. Hän on opettanut meille esimerkiksi terveelliset elämäntavat ja monia muita lukemattomia tärkeitä asioita.

Äidille voin puhua asioistani ja häneen voin turvautua tarpeen tullen. Hän ymmärtää minua ja hyväksyy minut juuri sellaisena kuin olen. Hänestä löytyy paljon elämänviisautta, huumorintajua, rehellisyyttä, hän on aito, mukava, vahva, rakastava persoona, joka on rohkeasti aina oma itsensä.

Arvostan äitiä paljon ja kysynkin useasti hänen mielipiteitään asioista. Muodostan kyllä oman mielipiteeni loppukädessä, mutta kunnioitan hänen mielipiteitään ja elämän ohjeitaan.

Hän on myös mahtava tsemppaamaan ja takoo välillä järkeä mun päähän :D Musta esimerkiksi tuntui yhdessä vaiheessa, etten jaksa käydä lukiota loppuun ja hän sai mun ajatukset kääntymään. Äiti sai mut ymmärtämään, että en ehkä olisi tyytyväinen jos minulla olisi vain peruskoulun paperit kädessä ja lähtisin maailmalle. Kun kuuntelin häntä niin tajusin itsekin, etten missään tapauksessa olisi! En myöskään tiedä olisinko tässä kirjoittamassa blogia ilman äitiäni. H
än on tsempannut mua niin monessa asiassa, joista äsköiset olivat vain muutamia mieleen tulleita esimerkkejä tästä lähiajoilta.

Äitini ei vaadi minulta enempää kuin mihin pystyn. Hän nimittäin kehuu vaikka saisin matikankokeesta kutosen. Olen oppinut häneltä myönteisen elämänasenteen. On ihanaa, että äitini on noin mahtava persoona ja itselleni todella tärkeä ihminen. Meidän välit ovat aina olleet hyvät niin kuin jo sanoinkin, mutta muutamien vuosien aikana ne ovat vain parantuneet entisestään. Hän on ihminen ketä voin eniten kiittää tässä elämässä." -Veera, 2011

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Anonyymi
Anonyymi,
ihana postaus!
Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229